MITÄ KUULUU

24 toukokuun, 2020

Blogin päivitystahti on viime aikoina ollut todella hidasta ja se on useamman asian summa. Siksi ajattelinkin, että olisi kiva päivitellä hieman kuulumisia. Toivottavasti pääsen pian taas hieman aktiivisemmin tämänkin homman pariin, mutta nyt on meneillään sen verran paljon, että yritän ainakin olla ottamatta asiasta sen suurempia paineita. Huomasin Saran blogissa tällaisen kivan ”rakenteen” kuulumispostaukselle ja päätin hyödyntää sitä itsekin!

Mitä kuuluu?

Suoraan sanoen hyvin vaihtelevaa tällä hetkellä. Mainitsinkin Instagramin puolella, että jouduin tällä viikolla hyvästelemään yhden oman elämäni merkittävimmistä ja tärkeimmistä läheisistä viimeiselle matkalleen. Tähän liittyen mieli on luonnollisesti ollut aika ajoin matalalla jo useamman päivän ajan ja kaikkeen muuhun keskittyminen on ollut todella haastavaa. Rästissä olevat työhommat ahdistavat tällä hetkellä, kun suru, vauvan hoitaminen ja muu arjen pyörittäminen ovat imeneet kaikki mehut. Eiköhän jossain kohtaa kuitenkin ala helpottaa ja olen kyllä sitä mieltä, että surulle pitääkin antaa aikaa. Onneksi samaan aikaan elämässä on nyt myös paljon onnea sekä hyvää meneillään. Elämä ottaa ja antaa samalla jotain tilalle – sen olen viimeisen parin kuukauden aikana saanut omakohtaisesti kokea.

Tällä hetkellä katson…

Tosi sekalaisesti ei sarjoja, mutta en ole tällä hetkellä kunnolla koukussa oikein mihinkään.

Just nyt kuuntelen…

Kaikkea rennon letkeää musiikkia, jonka tahdissa on ollut ihana fiilistellä viime päivinä vihdoin lämpeneviä kesäkelejä. Surun keskellä tykkään yleensä kuunnella kevyttä musiikkia, joka tuo ainakin hetkeksi hymyn huulille ja rentouttaa ahdistunutta mieltä.

Luen…

En niin mitään tällä juuri hetkellä. En kirjoja, blogeja tai pahemmin uutisiakaan juuri nyt..

Lautasella… 

Aamiaista! Kautta aikojen olen yrittänyt taistella, jotta saisin aamiaisen syömisen jokapäiväiseksi rutiiniksi ja nyt se on viimein tainnut onnistua. En edes muista, että milloin aamiainen olisi jäänyt väliin – jes!

To do-listalla seuraavana…

No kasapäin niitä rästissä olevia duunihommia, pyykkien pesua, kodin siivousta ja muun muassa lakanoiden vaihto. Lisäksi pitäisi hommata tuohon meidän olohuoneen ja makuuhuoneen välillä olevaan laajennettuun oviaukkoon joku pimennyskangas tms, sillä epäilen valoisuuden häiritsevän vauvan unia aamuyöstä lähtien!

Viime päivien herkku…

Jäätelö, jota on viime aikoina tullut nautiskeltua varmaan vähintään kerran päivässä. Vahva kesän merkki!

Olen viime aikoina harrastanut… 

Kävelylenkkejä – välillä tulee heitettyä parikin pidempää lenkkiä päivän aikana ja nyt on ollut ihana käydä kävelyillä myös ystävien kanssa. Minulla on huomenna synnytyksen jälkitarkastus ja toivon kaiken näyttävän sen verran hyvältä, että pääsisin vihdoin myös vähän raskaampienkin treenien pariin. Toki täytyy alkuun ottaa rauhallisesti ja ehkä esim. porrasjuoksu ei vielä ole hyvä idea, vaikka himottaisi niin pirusti päästä oikein kunnolla hikoilemaan ja hengästymään!

Just nyt haluaisin mennä…

Ravintolaan syömään pitkän kaavan mukaan tai johonkin aurinkoiselle terassille ystävän kanssa lasillisille. Molemmat aion toteuttaa heti, kun se vain on mahdollista. Saatan jopa tirauttaa pari onnenkyyneltä, kun edellä mainitut tapahtuvat!

Tällä hetkellä iloitsen eniten…

Ihanasta pienestä tyttärestä, joka kasvaa ja kehittyy päivä päivältä. ❤️Sekä aurinkoisista ja lämpöisistä keleistä!

Nauroin kippurassa kun…

Ei hitsit nyt en kyllä just muista, että milloin olisin viimeksi nauranut ihan kippurassa.

Ostoslistalla…

No se joku pimennyssysteemi makuuhuoneeseen ja kesäkukkia terassille!

Eniten ärsyttää…

Se, että meidän kotiin on tällä hetkellä jotenkin vaikea saada säädettyä optimaalista lämpötilaa. Aina on joko liian kuuma tai viileä!

Tänään aion…

Ulkoilla ja käydä ehkäpä ostamassa niitä kesäkukkia!

 

– Janni

SYNNYTYSKERTOMUS

11 toukokuun, 2020

Synnytyskertomuksen ensimmäisessä osassa käytiin läpi useamman päivän mittainen synnytyksen käynnistysprosessi. Nyt olisi sitten vuorossa muistot synnytyksen aktiivisesta vaiheesta. Käynnistys oli pitkä, ajoittain piinaavalta tuntunut prosessi ja synnytyksen aktiivinen vaihe jatkoi samaa teemaa. Ensimmäisen osan pääsee lukemaan täältä, jos et ole sitä vielä tsekannut.

Olin tosiaan valvonut lähes kaksi yötä osastolla putkeen (ja yhden ennen sitä kotona), kun synnytys toisen aamuyön aikana käynnistyi kalvojen puhkeamisella. Noin puolitoistatuntia kestäneiden säännöllisten supistusten saattelemana siirryin synnytyssaliin 04.00 maissa aamulla. Joonakselle olin soittanut hetkeä aikaisemmin, että voi lähteä Porvoosta ajamaan kohti sairaalaa. Synnytysosastolle päästyäni minut ohjattiin tyhjään synnytyshuoneeseen, jonne jäin hetkeksi yksin. Istuuduin jumppapallolle sängyn päätyyn nojaillen ja otin puhelinyhteyden Joonakseen, joka oli parhaillaan porhaltamassa sairaalaa kohti. Juteltiin supistusten välissä niitä näitä ja välillä hän sai autossa kuunnella meikäläisen huohotusta sekä puuskutusta.

Kätilö tuli pian juttelemaan kanssani ja kyseli, mikäli minulla olisi jotain toiveita tai tarpeita siinä kohdassa. Kipeitä supistuksia tuli edelleen säännöllisesti, mutta pystyin vielä hyvin hengittelemään niiden läpi ja sanoin, etten toistaiseksi tarvitse mitään. Joonas saapui 05.00 maissa synnärille ja oli superhelpottavaa nähdä tutut kasvot parin päivän sairaalassa olon jälkeen. Supistukset voimistuivat koko ajan ja tuntui, etten voinut olla paikoillani. Kävelin ympäri synnytyssalia ja supistuksen tullessa nojailin selkä kaarella aina pöytää vasten. Joonas paineli samalla käsillä alaselkääni. Kokeiltiin myös monien kehumaa TENS-laitetta, joka ei mielestäni auttanut ollenkaan.

Parisen tuntia mentiin näin ja jossain kohtaa kätilö tuli ennen vuoronvaihtoa tsekkaamaan tilannetta. Supistukset olivat tässä kohtaa muuttuneet yhä kivuliaammiksi ja minua painoi kovasti väsymys niiden kolmen, erittäin huonosti nukutun yön jäljiltä. Kätilö ehdotti tässä kohtaa epiduraalia, jotta saisin hieman levättyä sekä kerättyä voimia tulevaa varten. En väittänyt vastaan, vaikka olisin ehkä voinutkin vielä sinnitellä kipujen kanssa. Lääkäri tulikin sitten melko nopeasti paikalle ja laittoi katetrin selkääni puudutusta varten. Epiduraalin laittaminen ei mielestäni tuntunut yhtään miltään, vaikka siitä monesti pelotellaan. Puudutteen vaikutus alkoi todella nopeasti ja yhtäkkiä kaikki kipu oli poissa. Kätilö suositteli, että yrittäisin nyt nukkua jonkin aikaa, mutta se oli kyllä helpommin sanottu kuin tehty. En osannut siinä tilanteessa rauhoittua niin, että olisin voinut vaipua oikeasti uneen. Lisäksi epiduraali sai minulla kunnon ”horkan” aikaan ja koko kroppa tärisi. Lepäilin jonkin aikaa, mutta en kyllä uneen asti päässyt.

Puudutteen vaikutus kesti aina noin 1,5h kerrallaan ja sitten supistukset alkoivat pikkuhiljaa tuntua kunnolla epiduraalin ”läpi”.  Toisen annoksen laiton yhteydessä parin tunnin päästä tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin, ettei oikeastaan mitään ollut tapahtunut. Tämä siitä huolimatta, että aktiivinen supistustoiminta oli ollut päällä koko ajan. Sovittiin, että katsotaan vielä hetken aikaa, että eteneekö tilanne omillaan ja jos ei, niin sitten laitetaan oksitosiinia vauhdittamaan hommaa. Tässä meni pitkä tovi niin, ettei mitään kummempaa tapahtunut ja odoteltiin vain. Onneksi aika salissa meni kuitenkin yllättävän nopeasti ja täytyy sanoa, että tunnelma synnytyssalissa oli ihan erilainen kuin olin etukäteen kuvitellut. Olimme Joonaksen kanssa pääosin kaksistaan koko ajan. Salissa oli telkkari päällä ja juttelimme niitä näitä supistusten välissä varsinkin silloin, kun epiduraalin vaikutus oli päällä. Tunnelma oli tosi rauhallinen!

Aamupäivällä jossain klo 11 jälkeen tehtiin ttas sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun olevan edelleen vain 5cm auki. Kätilö vielä kokeili, että supistuksen aikana vauvan pää kyllä painoi aina hyvin alaspäin ja vauva oli muutenkin laskeutunut hyvin. Päätettiin laittaa oksitosiinia pienellä annostuksella tippumaan, jospa se riittäisi vauhdittamaan tilannetta. Jossain puolenpäivän maissa supistukset alkoivat käydä todella voimakkaiksi ja jotenkin tuntui, ettei epiduraalikaan purrut kipuun enää samalla tavalla. Supistusten kovimman kärjen kohdalla tuntui kuin jalat lähtisivät alta ja kipua on supervaikea kuvailla, mutta sen aikana ei oikein tiedä, että miten päin olisi. Olin jo aikaisemmin kysynyt mahdollisuutta saada ilokaasua käyttöön, mutta sitä ei sillä hetkellä ollut saatavilla, kun osa laitteista oli ilmeisesti huollossa. Kyselin tässä kohtaa sitten uudelleen ja silloin pääsin sitä kokeilemaan. Se ei kuitenkaan tuntunut auttavan ja sai vain palleani jotenkin ahdistavasti tilttiin, kun en osannut vielä tässä kohtaa hengittää maskiin oikein ja hylkäsin ilokaasun tällä erää.

Iltapäivällä 14 aikoihin tehtiin taas sisätutkimus ja nyt meininki oli ollut sellaista, että ajattelin jotain varmasti tapahtuneen sekä tilanteen edistyneen. Kätilö kuitenkin totesi minun olevan edelleen sen samat 5cm auki kuin muutama tunti sitten ja tässä kohtaa minulla itselläni alkoi ensimmäisen kerran usko loppua. Olin ollut synnytyssalissa jo kymmenen tunnin ajan ja edistys oli ollut minimaalista, vaikka supistuksia oli tullut koko ajan säännölliseen tahtiin. Olin koko ajan tsempannut sen voimalla kivun läpi, että nyt varmasti jotain tapahtuu. Sen sijaan mitään edistystä ei oikein ollut tapahtunut ja laitettiin taas uusi annos epiduraalia. Jokaisen uuden annoksen laittaminen oli siinä mielessä synnytyksen kovinta tuskaa, että sitä varten piti aina mennä kyljelleen makaamaan ja paikallaan maatessa supistukset tuntuivat aivan järkyttäviltä.

Jossain kohtaa kokeilin kivunlievitykseen lämpötyynyä, jonka viritimme kiinni alaselkääni. Se auttoi jonkin verran ja pidin sitä ainakin tunnin verran selkäni päällä. Olin pystyssä ihan koko ajan ja yritin pyöritellä lantiota niin seistessä kuin jumppapallon päällä istuessa. Mulla oli ihan tajuton jano myös koko ajan ja join päivän aikana varmasti useamman litran vettä sekä mehua. Iltapäivän edetessä aloin olla todella väsynyt. Olin myös turhautunut ja välillä pelotti ajatus siitä, että miten jaksaisin tämän kaiken jälkeen sitten vielä rankan ponnistusvaiheen, kun voimat olivat jo nyt koetuksella. Ystävät laittoivat Whatsappin välityksellä ihan mielettömiä tsemppausviestejä, joita lukiessa tulee edelleenkin tippa linssiin. Niistä sai valtavasti voimaa, kun niin moni oli hengessä mukana ja loi minuun uskoa. Myös Joonaksen rooli tukihenkilönä oli ihan korvaamaton ja hän osasi auttaa monin eri tavoin matkan varrella.

Samaa rataa jatkettiin iltaan asti ja kätilöiden vuoronvaihdon yhteydessä muistaakseni klo 19.00 aikoihin tehtiin taas sisätutkimus. Nyt tilanne oli sentään edistynyt ja tässä kohtaa kohdunsuu oli auki 7cm. Supistuksia tuli edelleen hyvään tahtiin ja sain hyvistä uutisista lisää tarmoa. Hieman aikaisemmin olin saanut uuden ohjeistuksen ilokaasun käyttöön ja siitä lähtien maski olikin paras ystäväni. Ilokaasu tuntui oikeasti auttavan juuri kuten sanotaan, eli loiventaen supistuksen kovinta kärkeä. Oksitosiinin annostusta oli myös nostettu jossain vaiheessa ja se tuntui tuovan supistuksiin lisää potkua. Jossain vaiheessa sain myös inhottavana vaivana aivan valtavan paineen tunteen johonkin tuonne alimpien kylkiludeni alle. On edelleen itsellenikin varsinanen mysteeri, että mistä tuo johtui. Se tuntui äärimmäisen epämukavalta ja ahdistavalta sekä vaikeutti olemista entisestään. Tuntui, että en istualtaan saanut kunnolla happea ja paine oli valtava!

Klo 20.33 Joonas on laittanut äidilleni viestin, että kohdunsuu 9cm auki. Tämä uutinen oli toki positiivinen, mutta samaan aikaan oloni alkoi olla äärimmäisen tukala. Supistuskipujen lisäksi oli tuo edellä mainittu paine ylävatsassa. Olin todella uupunut ja lisäksi minulle tuli yhtäkkiä todella kylmä. Olin tärissyt epiduraaliahorkkaa moneen otteeseen päivän aikana aina annosten lisäysten yhteydessä, mutta nyt olo oli kuumeinen. Kuumettahan minulla sitten olikin ja tulehdusarvoista selvisi, että olin saanut jonkinlaisen infektion siinä synnytyksen aikana. Tämähän tästä puuttuikin…. Minulle alettiin heti tiputtaa antibioottia suoneen ja tässä kohtaa tuleva alkoi jännittää taas hieman enemmän. Mietin mielessäni, että mitä jos kuume nousee kovaksi ja vointini heikkenee entisestään.

Klo 22 maissa olin 10cm auki, mutta vielä piti odotella, että vauva laskeutuisi hieman lisää ja vaihtaisi jotenkin asentoaan. Sain noilla tienoilla vielä viimeisen annoksen epiduraalia ja minun piti tarkkailla, että missä supistus ja paine milloinkin tuntuu. Tässä kohtaa muistikuvat alkavat olla jo hatarat, mutta olettaisin, että odotimme paineen tuntua oikeaan paikkaan ja sitä niin kutsuttua ”ponnistamisen tarvetta”. Olin jo puoli-istuvassa asennossa sängyllä yrittäen koko ajan parhaani mukaan rentoutua. Ongelmana oli kuitenkin se edellä mainittu paine kylkiluiden alla, joka oli edelleen aivan jäätävä. Sen ansiosta minun oli todella vaikea yrittää rentouttaa itseäni. Minua pyydettiin menemään vielä vessaan yrittämään pissaamista, mikä oli aikaisemmin onnistunut normaalisti. Nyt en saanut enää mitään aikaseksi ja rakkoni tyhjennettiin katetrilla.

Sitten muistan, kun paineen tunne alkoi alhaalla pikkuhiljaa kasvaa ja tuli se ”ponnistamisen tarve”, joka tuntui tosi erilaiselta kuin olin ajatellut. Tuntui kuin kroppa olisi alkanut puskea jotenkin jo automaattisesti, vaikka en vielä itse ollut aktiivisesti työssä mukana. Joonas soitti kellolla kätilön paikalle ja tuntemukset kuvailtuani kätilö ymmärsi heti, että nyt aletaan olla valmiita seuraavaan vaiheeseen. Paikat sekä tarvikkeet laitettiin nopeasti valmiiksi ja kätilö vielä kokeili, että mikä vauvan tilanne on. Vauva oli laskeutunut ja vaihtanut asentoaan niin, että tarjonta oli tässä kohtaa kai juuri optimaalinen. Nyt sain alkaa ponnistamaan. Hallelujaa vihdoin – tässä kohtaa minut valtasi joku aivan käsittämätön luonnonvoima ja päätin, että olen valmis tekemään ihan mitä tahansa, kunhan tämä piinaava odotus olisi pian ohi.

Kätilö neuvoi minulle oikeaa tekniikkaa – supistuksen alkaessa keuhkot täyteen happea, sitten leuka rintaa vasten ja niin kova  sekä pitkä ponnistus kuin vain ikinä pystyn ja siinä kohtaa, kun kaikki on jo annettu, niin annan vielä vähän lisää. Tein työtä käskettyä ja huomasin heti, että homma oli aivan helvetillisen rankkaa. Jokaisen supistuksen jälkeen mietin, että en jaksa tai pysty enää, mutta niin vain jollain ihmeen voimalla jaksoin aina kerta toisensa jälkeen ja tuntui kuin pääni olisi ollut räjähtämispisteessä (näin myös Joonas kuvaili tätä jälkeenpäin 😁). Kätilö kertoi koko ajan, miten tilanne eteni ja se motivoi valtavasti eteenpäin.

Ongelmitta ei ponnistusvaiheessakaan selvitty, kun supistukset yhtäkkiä hiipuivat. Oksitosiinia lisättiin roimasti, mutta sekään ei tuntunut auttavan. Yksi syy pitkäksi venähtäneeseen ponnistusvaiheeseen oli se, että välillä odottelimme pitkiäkin hetkiä, kun supistuksia ei vain tullut tai ne olivat todella mietoja. Kätilö totesikin, että nyt mennään kyllä vahvasti muulla lihasvoimalla, sillä kohtu ei paljon supistuksilla auttanut tässä prosessissa. Tästä huolimatta tilanne kuitenkin eteni koko ajan ja mitään suurempaa ongelmaa tästä ei aiheutunut. Jossain kohtaa kätilö sanoi, että episiotomia on tehtävä ja tämä tieto ei itseäni tässä kohtaa hetkauttanut. Keskityin vaan omaan työhöni 110% ja epparin leikkauksen kohdalla kätilö käski vain minun jatkaa samaan malliin sekä olla piittaamatta, mitä hän samalla tekee. Pidin silmät kiinni muutenkin ponnistessa enkä edes huomannut, kun eppari leikattiin. Kätilö oli käskenyt Joonaksen ottamaan soittokellon lähelle, että vauvan syntymän lähestyessä hän voisi hälyttää toisen kätilön paikalle. Olin ottanut tästä itselleni ikään kuin välietapin ja mietin, että sitten ollaan lähellä loppua kun Joonasta pyydetään soittamaan kelloa. Pian epparin leikkauksen jälkeen pyyntö tuli ja toinen kätilö saapui nopeasti paikalle.

Pian vauvan pää alkoi syntyä jonka jälkeen piti tehdä lyhyempiä jatkuvia ponnistuksia ja pian vauva oli kokonaan ulkona. Vauva alkoi samantien itkeä ja helpotuksen tunne oli tässä kohtaa sanoinkuvailematon – nyt tämä piinaavan pitkä prosessi oli suurimmilta osin päätöksessään ja kaikki meni lopulta hyvin. Vauvalla oli kaikki hyvin ja olin itse vielä sen verran hyvissä kantimissa, että sain hänet rinnalleni. Osasin siinä kaiken sekavuuden keskellä jopa nauttia siitä tilanteesta ja muistan sen hyvin. Pitelin häntä siinä ja hän tapitti silmät auki suoraan omia kasvojani. Täydellinen tyttö, joka lopulta syntyi seuraavan päivän puolella klo 00.45 mitoin 4130g ja 52cm. Koon puolesta käynnistys ennen aikojaan oli siis ollut aiheellinen!

Avautumisvaihe kesti kaiken kaikkiaan liki 20 tuntia ja ponnistusvaihe 55min. Tämän kaiken jälkeen olin itse niin väsynyt, että hyvä kun pysyin enää hereillä. Olimme salissa vielä sen parin tunnin verran, jonka aikana minua ommeltiin, vauva punnittiin sekä mitattiin ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan imetystä. Saimme synnytyssaliin molemmille syötävää ja minä kävin suihkussa sekä sain puhtaat vaatteet päälleni. Sitten meidät saatettiin vauvan kanssa perhehuoneeseen ja kävimme vielä jotain käytännön asioita läpi. Sen jälkeen, kun hoitohenkilökunta poistui huoneesta niin sammuimme Joonaksen kanssa molemmat kuin saunalyhdyt.

Tuo kokemus tuntuu edelleen jälkeenpäin mietittynä pitkältä sekä kiviseltä matkalta, mutta siitä on kuitenkin jäänyt päällimmäisenä positiivinen fiilis. Se on niin totta, kun aina sanotaan kaiken kärsimyksen ja kivun unohtuvan, kun vauva nostetaan rinnalle ja hänellä on kaikki hyvin. Minun kohdallani se piti ainakin hyvin paikkansa. Sehän siinä kuitenkin on tavoitteena ja synnytyksen kulkua ei kukaan voi etukäteen käsikirjoittaa. Uskon, että tähän hitaaseen avautumiseen vaikutti minun kohdallani kaikista eniten se ennenaikainen käynnistys ja se, ettei kroppani ollut vielä täysin valmis tähän koettelemukseen. Toisaalta mitään varmaa ei voi sanoa ja välillä ensisynnyttäjillä homma vain pitkittyy muutenkin. ❤️

Onko siellä muilla ollut vastaavia ”maratonsynnytyksiä”?

Tai vaihtoehtoisesti täysin päinvastaisia kokemuksia?

PS. Niin ja kuten sanottu, niin tätä postausta oli supervaikea kirjoittaa, kun tuo päivä oli niin pitkä, enkä tarkalleen muista kaikkia tapahtumia tai niiden järjestystä. Eli osa muistoista saattaa olla ”vähän sinne päin”. 😊

– Janni

KOTIMAISET MUUMI BABY -VAIPAT

3 toukokuun, 2020

Kaupallinen yhteistyö: Muumi Baby ja Indieplace

On ihan lukematon määrä selvitettäviä asioita, kun perheenlisäys ilmoittaa tulostaan. Sitä ei aikaisemmin tajuakaan, millainen viidakko tuo lastentarvikemaailma lopulta onkaan. On paljon asioita, joissa ensikertalainen on täysin ummikkona liikenteessä ja tässä kohtaa kokeneempien konkareiden apu on kullan arvoista. Veikkaan vahvasti, ettei monikaan lapseton ole esimerkiksi tutustunut markkinoilla olevaan vaippatarjontaan, ennen kuin sitten jossain vaiheessa seisoo hämmentyneen kaupan hyllyjen välissä. Tarjontaa on ihan valtavasti ja ensimmäisellä visiitillä poistuin itsekin kaupasta tyhjin käsin. Tulin siihen tulokseen, että ennen ostopäätöksiä kannattaa tehdä hieman taustatyötä ja listata ylös omat kriteerit valinnan suhteen.

Vaipan tärkeimpiä ominaisuuksia pohdiskellessani mieleeni nousi ihan ensimmäisenä kaksi asiaa; ihoystävällisyys sekä hyvä imukyky, sillä vaippa on tietenkin jatkuvasti suoraan kosketuksessa lapsen herkän ihon kanssa. Lisäksi mieleen tulivat ympäristöseikat – vauvan kanssa vaippoja menee ihan tolkuton määrä ja jätekuorma mietityttää – vaippojen tulisi siis olla mahdollisimman ympäristöystävällisiä. Tärkeänä seikkana koin myös hyvän istuvuuden, jotta vaippa tuntuisi mahdollisimman mukavalta ja ylivuodot minimoitaisiin.

Muumi Baby -vaippojen puolesta puhuvat monet loistavat arvot ja ne täyttävät oikeastaan kaikki omat kriteerini sekä vielä vähän enemmänkin – iso plussa nimittäin vielä kotimaisuudesta. Pakko myös kertoa, että olen itse ollut pikkulapsesta asti kova Muumi-fani, joten tuo vaippojen kuviointi on myös mielestäni aivan ihana. Vauvakin oli ihan haltioissaan, kun tuijotteli tuossa hoitopöydällä makoillessaan vaippojen värikästä muumikuviointia!

Tsekataanpa hieman tarkemmin Muumi Babyn tärkeimpiä arvoja, jotka tosiaan täsmäävät omiini melko täydellisesti:

Ihoystävällisyys

Vauvan herkkä iho vaatii ihoystävällisen ja imukykyisen vaipan. Muumi Baby -vaipat eivät sisällä turhia kemikaaleja kuten hajusteita, dioksiineja, glyfosaatteja, voiteita tai klooria. Muumi Baby -vaipat on kehitetty yhteistyössä Suomen Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa.

Kotimaisuus

Muumi Baby -vaippojen takana on suomalainen perheyritys, joka valmistaa vaippoja yli 40 vuoden kokemuksella. Vaipat valmistetaan Suomessa ja vaipoissa käytetty selluloosa tulee FSC-sertifioiduista suomalaisista havumetsistä.

Turvalliset ja puhtaat raaka-aineet

Pääasiallisena imuaineena vaipoissa käytetään puhdasta FSC-sertifioitua suomalaista selluloosaa, jota ei ole kloorivalkaistu. Vaipan muut materiaalit, jotka ovat suorassa kosketuksessa vauvan ihon kanssa on valmistettu pehmeästä kasvipohjaisesta materiaalista tai FSC-sertifioiduista kuiduista, joilla on nestettä läpäiseviä ja hylkiviä ominaisuuksia.

Ympäristövastuu

Muumi Baby -vaippojen tuotannossa otetaan huomioon koko tuotteen elinkaari ympäristön kannalta. Muumi Baby -vaipoille on myönnetty monia sertifikaatteja, kuten esimerkiksi Joutsenmerkki sekä FSC-sertifikaatti, jotka jo itsessään takaavat ympäristövastuullisen toiminnan. Näiden sertifikaattien kriteerit ovat kuitenkin tuotteen elinkaaren minimivaatimukset ja toimintaa pyritään koko ajan kehittämään ympäristön kannalta. Muumivaipat valmistetaan luontoa säästävistä sekä puhtaista raaka-aineista ja valmistus kotimaassa takaa lyhyet kuljetusmatkat tehtaalta kauppojen hyllyille.

Muumi Baby -vaippojen valikoimasta löytyy monipuolisesti vaippoja vastasyntyneestä taaperoikään. Tarjolla on niin teippi- kuin housuvaippojakin ja uutuutena valikoimaan on viime vuonna tullut housuvaippa myös koossa 4. Tämä koko siis sopii jo melko varhaisessa vaiheessa 7-11 kiloiselle lapselle, jos haluaa jo siirtyä teippivaipoista housumalliin. Meidän vauvalla on tällä hetkellä käytössä teippivaippa koossa 2 ja vaipat ovat käytössä tuntuneet istuvan vauvalle todella hyvin. Annan plussan myös siitä, että Muumi Baby -vaipoista näkee joihinkin muihin verrattuna todella nopeasti, että kumpi on vaipan etu- ja kumpi takapuoli. Monet vaipat nimittäin näyttävät molemmilta puolilta lähes identtisiltä ja se voi aiheuttaa haasteita tuoreille vanhemmille! 😁

Juuri sen oikean vaipan löytäminen omalle lapselle voi joskus olla haastavaa ja siksi Muumi Baby -nettisivuilta voi tilata itselleen ilmaisen näytekappaleen. Tosi järkevä systeemi, niin pääseepähän ainakin hypistelemään tuotetta lähemmin ennen ostopäätöstä. Näytteen tilaaminen onnistuu todella helposti!

Olisi kiva kuulla, että millaisia kriteerejä teillä on ollut vaippojen valinnan suhteen ja millaisia asioita mielestänne kannattaa vaippaostoksilla ottaa huomioon? 

PS. Uusimmassa IG-kuvassani on nyt käynnissä kilpailu, jossa kaksi onnekasta voittaa Meidän meri -tuotekassin kolmella Muumi Baby -vaippapakkauksella.

 

– Janni