Björn Borg Get It On

syyskuu 24, 2013

Björn Borg seisoi tosiaan koko taannoisen Lontoon reissumme takana ja koko ensimmäisen päivän ajan meillä olikin sitten kaikennäköistä häppeninkiä. Björn Borg on tosiaan toteuttanut MTV:n Staying Alive -säätiön kanssa yhteistyössä Get It On -alusvaatemalliston, jota juhlistettiin heti torstaina illalla Lontoon Shoreditchissa mahtavissa puitteissa. Näiden kahden yhteistyö pohjautuu maailmanlaajuiseen AIDS -vastaiseen työhön ja kampanjalla pyritään lisäämään tietoisuutta aiheesta.  Jokaisesta kyseisen malliston myydystä alusvaatteesta lahjoitetaan aina euro MTV Staying Alive –säätiölle. Hienon illan kohokohtana oli ehdottomasti Björn Borgin kevät/kesä 2014 muotinäytös, jossa esiteltiin myös Get It On -kampanjan tuotteet. Näytöksen jälkeen meille esiintyi uudistunut Mutya Keisa Siobhan, jonka jäsenet tunnetaan aikaisemmin Sugababesista – kokonaisuudessaan ihan huikea ilta. Tapahtuman mahtavasta musiikista vastasivat pääesiintyjän lisäksi eri julkkis DJ:t ja kyllä siinä tanssijalka vipatti useampaankin otteeseen illan aikana!

Tarjolla oli yöhön asti maistuvaa naposteltavaa gourmet-hodareiden muodossa ja toinen toistaan herkullisempia drinkkejä sai maistella koko illan!

Tässä fiiliksiä illalta ja paloja ensi kesän mallistoista (eka ja kolmas kuva ryövätty Natalta)

p9125207 OLYMPUS DIGITAL CAMERA p9125217 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iskeekö Björn Borgin superpirteät, monipuoliset ja laadukkaat alusvaatteet teihin yhtä kovaa kuin meikäläiseen?

Ja entäs nuo treenivaatteet? Sekä naisten, että miesten uusi mallisto näytti niin samperin hyvältä, että kelpuuttaisin noista oikeastaan kaiken itselleni käyttöön!

– Janni

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply ipa syyskuu 24, 2013 at 9:25 am

    Moi! Pakko kysyä! Sulla kun on Samsungin galaxy s3 niin ootko ollu tyytyväinen sen luvanlaatuun? Ja jos oot lisänny siihen musiikkia niin miten siihen saa albumikuvituksen? 🙂

  • Reply Nepa syyskuu 24, 2013 at 10:36 am

    Haha noi tandem pöksyt on kyllä huikeet!! 😀

  • Reply jeps :) syyskuu 24, 2013 at 4:21 pm

    Mageita alusvaatteita ja mitä mies malleja,huh 😀 aika kuumaa on joo .. 😀
    Kyllä kelpaisi kummatkin,sekä alusvaatteet että noi miehet ..heh 😀

  • Reply Anniina syyskuu 24, 2013 at 10:45 pm

    Björkan treenivaatteista ei oo kokemusta, mutta noi naisten shortsimalliset alusvaatteet on kyllä hyviä ja ihanan pirteitä! Kyseisen merkin laukkuja en osta enää yhtään, lähipiirissä ja itselläni vetoketjut ovat pettäneet alta aika yksikön!

  • Reply Miia syyskuu 26, 2013 at 1:31 pm

    No on aika härskiä!!

  • Reply hihhu syyskuu 27, 2013 at 11:37 am

    Miten noi poistu lavalta noissa tandempöksyissä? 😀 takasi ulös?

  • Leave a Reply