LONDON CALLING!

lokakuu 25, 2014

Olen tässä syksyllä jo jonkin aikaa kaipaillut pientä irtiottoa arjesta jonkin miniloman merkeissä ja olinkin todella innoissani, kun kuulin tulleeni valituksi Indiedaysin ja Tjäreborgin yhteiseen kampanjaan, jossa kolme bloggaajaparia lennätetään eri kaupunkikohteisiin muutamaksi päiväksi. Tapahtuipa sitten niinkin onnellisesti, että me suuntamme Saran kanssa tämän kampiksen tiimoilta Lontooseen heti ensi viikon maanataina – jeeee!

Lontoohan onkin mulle jo ennestään tuttu kaupunki ja tämä tuleekin olemaan mulle jo viides vierailu siellä! Lontoo on kuitenkin sellainen kohde, jonne on aina kiva mennä uudelleen ja aina sieltä löytää jotain uutta. Eniten odotan reissulta rentoa fiilistelyä, shoppailua, hyvää ruokaa ja pubisiidereitä. Seuralaisenihan on jo monesti aikaisemmin todettu huikeaksi matkatoveriksi, joten uskoisin reissusta tulevan superhauska!

Mä haluaisin kysellä nyt teiltä erityisesti jotain kivoja ravintolavinkkejä Lontoon reissua varten? (ylläri sinänsä, että meikäläisellä on ruoka ensimmäisenä mielessä… :-D)

Vaikka olenkin kaupungissa käynyt jo moneen otteeseen, niin tuo puoli on jotenkin jäänyt vähän pimentoon. En mä paha ruokaa ole Lontoossa joutunut syömään, mutta mitään kovin hyviä rafloja ei kuitenkaan ole jäänyt pahemmin mieleen. Lontoon kokoisessa suurkaupungista tarjontaa riittää loputtomiin, joten olisi kiva testailla muiden hyväksi kokemia paikkoja eikä lähteä ihan vaan summanmutikassa poukkoilemaan. Eli vinkit enemmän kuin tervetulleita!

Muitakin vinkkejä saa tietysti laitta, jos teillä tulee mieleen jotain killereitä juttuja mieleen!?

Monet mestat ja nähtävyydet on tullut jo kierrettyä, mutta eiköhän oteta vähän revanssia, sillä tämä on Saran ensimmäinen visiitti kyseiseen kaupunkiin!

page page1 Jos jollain muullakin on matkakuume tällä hetkellä huipussaan, niin kannatta käydä täällä osallistumassa Tjäreborgin 200 euron arvoisen matkalahjakortin arvontaan!

800px_Indiedays_kilpailusivu

Nyt ei muuta kuin niitä vinkkejä kehiin – varmasti sairaan monet teistäkin ovat Lontoossa käyneet!

Yhteistyössä Tjäreborg.

– Janni

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Lontoossa on ihan kivaa varmasti. lokakuu 25, 2014 at 8:58 am

    Varmasti kiva reissu tulee 🙂
    Itse en uskalla matkustaa nyt kun tuota ebolaa on liikkeellä ja tiedä mistä sen saa jos johonkin lähtee kotisuomesta.

  • Reply Katsku lokakuu 25, 2014 at 10:03 am

    Jos haluaa panostaa ruokaan ja saada elämyksen sen kautta, kannattaa suunnata Hakkasaniin. Se on Michelininkin tähdellä palkittu aasialainen ravintola 🙂

  • Reply Elisa lokakuu 25, 2014 at 11:03 am

    Aberdeen Steak Housessa on tosi hyvää ruokaa, hyvä palvelu ja mun mielestä vieläpä edulliset hinnat! Löytyy ainakin Piccadilly Circuksesta 🙂

  • Reply Vierailija lokakuu 25, 2014 at 12:56 pm

    Ruokapaikaksi suosittelen hamppariketju Gourmet Burger Kitcheniä! Löytyy useampi rafla eri puolilla Lontoota, keskustassa mm. Sohosta 🙂 Tosi hyviä burgereita ja paljon erilaisia vaihtoehtoja!

  • Reply Emmi lokakuu 25, 2014 at 2:15 pm

    Gordon Ramsayn Maze Grill kannattaa testata 🙂 http://www.gordonramsay.com/maze/

  • Reply anonyymi lokakuu 25, 2014 at 3:50 pm

    Itse olin lontoossa juuri muutama viikko sitten. Elämäni parhaan ravintolakokemuksen sain Gordon Ramsayn Maze nimisessä ravintolassa. Käykää siellä!

  • Reply Nanna lokakuu 25, 2014 at 7:57 pm

    Lontoo on ihana! Jos tahtoo syödä rennommin, Honest Burgers toimii takuulla! 🙂 Viime kesänä tuli testattua Sohon hauska pikku rafla. Trendikkäitä ja herkullisia hamppareita kohtuuhintaan. Suosittelen!

  • Reply sara lokakuu 26, 2014 at 1:56 pm

    Hei tekisitkö koti postauksen uudesta kodista? Olisi kiva saada kuviin mukaan kylpyhuone, eteinen ja keittiökin 🙂

  • Reply Anniina lokakuu 26, 2014 at 5:29 pm

    Ruokapaikoista sanoisin että vältelkää ketjuravintoloita joita löytyy monesta kadunkulmasta, niihin lukeutuu mm Bella italia, Cafe rouge ravintolat, juuri yllä suositeltu aberdeen angus steak house, tulette taatusti törmäämään niihin. Suosikaa pieniä ja erikoisia ravintoloita, niiden seasta voi löytää helmen.
    Yhtä brittiläistä ketjua voin kuitenkin suositella: Pret a manger, josta saa maukkaita ja terveellisiä välipaloja mukaan tai paikanpäällä syötäväksi.

    Ja vielä nähtävyyksistä, london eyen sijaan the shard on kattavampi kokemus kaikin puolin. Näkymät on huikeat, ennen auringonlaskua oli hyvä mennä yläilmoihin niin että näki auringonlaskun ja myös pimeän ajan valoloiston!

  • Reply Mira lokakuu 27, 2014 at 11:32 am

    Täällä useamman vuoden asuneena lemppareihin lukeutuu;
    -Wahaca, herkullista meksikolaista budjetilla, on ketju jota löytyy ympäri kaupunkia ja kaikki ravintolat on ihanat värikkäästi ja veikeästi sisustettu.
    -Cha Cha Moon, Oxford Streetin kupeessa olevan Carnaby Streetin sivukadulta löytyvä aasialainen rafla edullisilla hinnoilla varustettu ja shoppailupäivän päätteeksi sieltä saa hyviä cocktailejakin 😉
    -The Breakfast Club aamiaiselle, löytyy useammasta paikasta..
    -Byron, ketju jossa saa nauttia kivasta sisustuksesta ja herkullisista hamppareista, niiden salaatit on myös hyviä.
    -Burger & Lobster, taivaallisia hummeri leipiä, St Paul’sin lähellä olevaan pääsee usein jonottamatta ja vierestä löytyy nähtävyyksiä ja shopattavaa One New Change ostarilta. Samalta ostarilta löytyy myös Gordon Ramsayn rafla Bread Street Kitchen sekä Jamie Oliverin herkku pihvejä tarjoileva Barbecoa-taivaallista.. Ja ostarin katolta löytyy baari ravintola huikealla näköalalla.. Suosittelen 😀
    Paljon hyviä ruokapaikkoja löytyy myös Boxparkin ja Spitalfieldin sekä Boxparkin ja brick Lanen välimaastosta..
    Toivottavasti joku näistä nappaa ja pahoittelut kilometri kommentista 😉 Ihanaa reissua teille!

  • Reply niina lokakuu 27, 2014 at 1:15 pm

    Burger&lobster! Ihan ehdoton. 20 punnalla saa puolikkaan hummerin tai sitten ihanan hummerileivän. Haluisin takasin lontooseen jo pelkästään tuon takia ;D

  • Leave a Reply