TALVIKASVOJEN PELASTAJAT

25 helmikuun, 2015

On vierähtänyt useampikin tovi siitä, kun olen viimeksi kirjoitellut blogiin meikkijuttuja. Omaan meikkipussiini alkaa olla tänä päivänä aika hyvin vakiintuneet ne tietyt luottotuotteet, mutta tottakai sitä tulee välillä testailtua uutuuksiakin. Olen nyt pitkästä aikaa löytänyt jotain sellaista uutta, josta haluan ehdottomasti nyt kertoa myös teillekin. Oma meikkipohjani meni nimittäin pari kuukautta sitten uusiksi, kun tutustuin Lumenen Bright Now Blur -voiteeseen sekä saman merkin Longwear Blur -meikkivoiteeseen. Ihastuin noiden kahden muodostamaan kombinaatioon niin palavasti, että tuo on ehdottomasti paras kaksikko, jota olen ikinä meikkipohjassani käyttänyt. Tuo valkoisessa purkissa oleva voide antaa uskomattoman sileän pohjan meikkivoiteelle ja se onkin kaikin puolin ehdoton suosikkini kaikista kokeilemistani pohjustusvoiteiteista. Blur -meikkivoide sen sijaan on samaan aikaan kevyt, mutta myös peittävä ja se jättää kasvoille ihanan mattapinnan. Nämä kaksi tuotetta pelaavat täydellisesti yhteen ja luovat yhdessä samettisen, hengittävän sekä pitkäkestoisen meikkipohjan. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, mikäli meikkipussin sisältö kaipaa päivitystä!

DSC_2484

Tämä talvi on ollut historiallinen siinä mielessä, että olen käyttänyt itseruskettavaa vain pienen murto-osan aikaisempiin talviin verrattuna. Jotenkin en ole vain jaksanut enää sitä levitys- ja kuivatusrumbaa, joten olen päättänyt olla hölväämättä itseeni kyseisiä tököttejä. Ainoastaan kasvojen ihoon olen muutaman iltana viikossa sipaissut tätä Yves Rocherin päivettävää voidetta, joka antaa juuri kaivatun määrän eloa talvikasvoille. Tämä on sen verran hillitty, että väriä tuskin edes huomaa, mutta sen avulla saa helposti ylläpidettyä pienen pientä päivetystä kasvoilla.  Mikä parasta, niin tässä on todella miellyttävä tuoksu ja se kosteuttaa samalla kasvoja tehokkaasti!DSC_2494

Lumenen tuotteet saatu blogin kautta.

– Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply hheidi 25 helmikuun, 2015 at 9:44 pm

    Kiitti meikkipohjavinkeistä! Onko tietoa, mitä nuo lumenen tuotteet tykkää rasvoittuvasta ihosta? Itsellä vähän sitä ongelmaa 🙁

  • Reply riina 28 helmikuun, 2015 at 3:25 pm

    itsekkin kokeilin noita päällekkäin, mutta mulla ainakin tuli ”liian matta” eli siis vähän kuivan näköinen. normaali-kuivalla iholla suosittelisinkin ehkä valitsemaan jomman kumman 🙂

  • Leave a Reply