Monthly Archives

marraskuu 2015

HULLUN HOMMAA

marraskuu 30, 2015

20151129_234601 Blogissa on ollut pari päivää hiljaista, mutta hengissä täällä ollaan ainakin toistaiseksi. Nyt on kuulkaas sellainen juttu, että me tulemme asumaan täällä uudessa Porvoon kodissa elämämme loppuun asti. En nimittäin halua muuttaa enää ikinä ja veikkaan Joonaksen olevan kanssani samaa mieltä! Koko viime viikko on paiskittu hommia aikaisesta aamusta yöhön asti ja vielä eilen puolen yön jälkeen kannoimme Joonaksen kanssa kahdestaan jäätävässä sateessa kaatopaikkakuormaa pakettiauton takakonttiin. Nyt on tavarat sisällä, mutta niiden tarkemmat olinpaikat ovat tuntemattomat. Tajusin, ettei mulla ole esimerkiksi kameratavaroidein, kuten laturinkaan sijainnista pienintäkään käryä. Ei auta muu kuin alkaa laatikko kerrallaan purkamaan kuormaa ja toivoa, että ehkä sieltä kaikki tärkeät tavarat yksitellen löytyvät. Tällä hetkellä väsyttää aika kiitettävästi, mutta kohta on lähdettävä jatkamaan hetkeksi hommia Helsingin kämpälle ja siitä avaimien luovutuksen kautta töihin. Tää on hullun hommaa!

♥ Janni

VALITUSVIRSI

marraskuu 27, 2015

DSC_7484

Pakko myöntää, että tällä hetkellä fiilikset eivät ole ihan sitä, mitä yllä näkyvästä hymykuvasta on aistittavissa. Olen joka päivä tällä viikolla töiden jälkeen ajanut Porvooseen hommiin uudelle asunnolle ja tullut vasta yöllä myöhään takaisin. Hymy meinaa alkaa pikkuhiljaa hyytymään ja lähinnä hirvittää, että miten viikonlopusta ja etenkin ensi viikosta selvitään. Viikonlopun aikana pitäisi viimeistellä remontti siihen pisteeseen, että pääsemme muuttamaan. Huomenna on edessä myös iso siivousurakka uudessa kodissa ja Helsingissä pitäisi saada loputkin tavarat pakattua. Sunnuntaina on sitten varsinainen muuttopäivä, jolloin vanha kämppä pitäisi saada tyhjäksi ja siivottua lattiasta kattoon. Kai tuosta kaikesta voi selvitä parissa päivässä, mutta kyllä suoraan sanottuna vähän ahdistaa!

Eihän tässä olisikaan mitään hätää, jos sitten ensi viikolla olisi aikaa rauhassa laittaa kotia kuntoon ja hoidella asioita. In my dreams.. Kämppä tulee olemaan totaalisen levällään vielä ensi viikonkin, eikä sille tietty voi mitään ja täytyy yrittää olla stressaamatta. Ne hommat kyllä odottavat! On nimittäin superkiireinen viikko luvassa töissä ja Joonas on reissussa. Harmittaa viedä Jeti taas hoitoon, mutta ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa. Olen varmaan marmattanut täällä blogissakin jo teidän kyllästymiseen asti, mutta on tämä syksy ollut kyllä melkoista hulabaloota ja loppuvuotta kohden meno näköjään vaan kiihtyy. Tähän päälle kun yrittää vielä päivittää blogiakin aktviisesti, niin jossain vaiheessa on vaan hyväksyttävä, että ei kaikkeen vaan yksinkertaisesti riitä aika. Viimeistään Jouluna ehkä pääsee sitten kunnolla rauhoittumaan ja kyllä tämä tästä varmasti muutenkin, mutta tällä hetkellä on vähän sekavat fiilikset. 

Vaikka tästä tuli tällainen kunnon valitusvirsi, niin olen kyllä iloinen siitä, että pääsemme vihdoin muuttamaan. Uusi koti näyttää jo nyt ihanalta ja remontti on edennyt tosi nopeasti. En malta odottaa, että kaikki saadaan laitettua kuntoon. Tänään ajattelin kyllä jossain vaiheessa remppa- ja siivoushommien lomassa lämmittää saunan ja käydä ensimmäistä kertaa testaamassa ikioman saunan löylyt!

Toivottavasti teillä menee viikonloppu rauhallisemmissa tunnelmissa!

DSC_7530 DSC_7441

 

♥ Janni

MIKSI PORVOO?

marraskuu 25, 2015

DSC_2226

Se, että päädyimme ostamaan asunnon juuri Porvoosta ei ollut mikään hetken mielijohde. Olemme harkinneet asunnon ostoa Porvoosta jo Kotkassa asuessamme ennen Helsinkiin muuttoa. Joonaksella on ollut oma yritys Porvoossa jo muutaman vuoden ajan ja hän on käynyt siellä töissä ennen Kotkasta, ja nyt Helsingistä käsin. Tällä hetkellä hän käy töissä Porvoon lisäksi myös Kotkassa, joten viikot ovat olleet yhtä edestakaisin ajelua. Minulla taas on työt Helsingissä, joten joku kompromissi tähän vaadittiin.

Meillä molemmilla on jo pidemmän aikaa ollut kova hinku päästä isompaan ja ikiomaan asuntoon. Tiesimme koko ajan Helsinkiin vuokralle muuttamisen olevan väliaikainen ratkaisu, kunnes saisimme isompia päätöksiä tehtyä. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hintataso on sellaista luokkaa, että heikompia alkaa hirvittää jo pelkkä ajatus. Uuden, reilusti yli sataneliöisen asuntomme hinnalla olisimme saaneet Helsingistä kivan kerrostalokaksion. Sen sijaan nyt meillä on reilusti tilaa, iso suojaisa piha terasseineen, sauna, oma autotalli jne.. Harkitsimme pienen hetken asunnon ostoa myös muun muassa Vantaalta, mutta jotenkin ajatus sitä ei tuntunut ollenkaan kotoisalta. Vantaa on meille molemmille aika tuntematonta seutua ja sen monista kolkista kestää matka Helsinkiin ihan yhtä kauan kuin Porvoostakin. Näin ollen Porvoo tuntui meille paremmalta ratkaisulta, kun kaupunki on meille molemmille jo jossain määrin tuttu ja olemme aina pitäneet sitä viihtyisänä paikkana. Maantieteellisestikin se on meitä varten melko optimaalisella sijainnilla, sillä Helsinkiin ajaa noin puolessa tunnissa, Kotkaan kolmessa vartissa ja Joonaksen työpaikalle on kotoa matkaa vain pari kilometriä.

Olen kyllä viihtynyt nämä reilut pari vuotta Helsingissä mainiosti, mutta en voi väittää, ettenkö olisi välillä kaivannut pienemmän kaupungin hyviä puolia ja tietynlaista rauhaa. Nyt tulevaisuudessa pääsen nauttimaan sekä pienen, että ison kaupungin hyvistä puolista, sillä arkipäivät tulee vietettyä Helsingissä, mutta kotona pääsee sitten rauhoittumaan kunnolla. Huomasin silloin kaksi vuotta sitten, että isomman kaupungin kiireinen elämäntyyli tarttui ainakin itseeni nopeasti ja nyt toiveissa olisi päästä siitä osittain eroon. Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa tulen viihtymään paremmin ihan vain kotonakin, eikä aina tarvitse olla kalenteri täynnä ohjelmaa ja koko ajan säntäilemässä joka paikkaan.

Nämä asiat ovat vahvasti valintakysymyksiä ja jokaisella ihmisellä on omat intressinsä. Toinen on valmis luopumaan monista oman kodin mukavuuksista pystyäkseen asumaan suuren kaupungin keskustassa, kun taas toinen haluaa kodilta aivan erilaisia asioita. Helsingin keskustassa asuvilla on tuhansia sellaisia mahdollisuuksia, joita monet arvostavat paljon enemmän kuin isoa neliömäärää ja muita mukavuuksia oman kotinsa sisällä. Itse olen jonkin sortin väliinputoaja tässä asiassa, sillä toisaalta voisin asua keskustassakin, mutta onhan se oma pihakin aika cool kesäisin. En myöskään haluaisi elää loppuelämääni keskustassa kaksiossa, vaan kyllä asunnossa pitäisi silloinkin olla tilaa ja parveke olisi ihan ehdoton. Suuri haaveeni on ollut jo pidemmän aikaa päästä laittamaan ikiomaa kotia, jossa olisi reilusti tilaa ja mahdollisuuksia toteuttaa omien toiveiden mukaisia juttuja. Unelmieni talotyypistä minulla ei ole ollut tarkkaa käryä, eikä minulla ole aikaisempia kokemuksia muusta kuin kerrostaloasumisesta.  Mieheni sen sijaan on haaveillut jo ainakin kymmenen vuotta omasta pihasta, saunasta ja tilavasta kodista. Nyt olemme tällä hetkellä molemmat tosi innoissamme tulevasta, emmekä malttaisi odottaa, että uusi koti valmistuu pikkuhiljaa nyt tästä ensimmäisestä ja isoimmasta remontista. Tällä hetkellä tämä päätös tuntuu ihan oikealta ja saa nähdä, että tuleeko minustakaan tämän jälkeen enää kerrostaloasujaa – jännää. Kuten jo aikaisemmin olen maininnutkin, niin remppahaaveita on lähitulevaisuudelle enemmänkin, mutta nyt odotetaan kyllä eniten sitä, että pääsemme asettumaan taloksi!

DSC_2252DSC_2227DSC_2248DSC_2203Kuvat: Sara Vanninen

♥ Janni