BREAKFAST DREAMS

maaliskuu 21, 2016

DSC_0612

En olisi pistänyt ollenkaan pahitteeksi alla näkyvien kuvien kaltaista aamupalaa näin maanantaiaamuna. Yksi ehdottomista suosikkijutuistani Madridin matkallamme olivat aamiasethetket. Eksyttiin ensimmäisenä aamunamme Gran Vialla sijaitsevaan Le Pain De Quotidieniin ja täytynee nyt myöntää, että söimme lopulta samaisessa paikassa jokaisena neljänä aamuna. Oli vaan niin pirun hyvää ja ainoaksi ongelmaksi muodotui, että listalla oli ihan liikaa kaikkea ihanaa maistettavaa. Kyseessä on siis melko laajasti maailmalla levinnyt ketju, joka on tunnettu laadukkaista raaka-aineista valmistetuista tuotteista, tuoreista leivistä/leivonnaisista sekä herkullisista aamiaisista/brunsseista. Listalta löytyy paljon luomutuotteita ja superfoodeja sekä laajavalikoima erilaisia kahveja. Aamiaisen lisäksi paikassa tarjoillaan toki myös lounasta ja päivällistäkin!

Tosiaan ainoana huonona puolena voisin mainita liian pienet pöydät verrattuna superhoukuttelevaan listaan, josta tekee mieli tilata ainakin kymmentä eri juttua ja niin me kyllä tehtiinkiin. Suosikkeja taisivat olla tuorepuristetut mehut, chia-puddingit, luomucroissantit, tuoreet marjat, granola ja matcha-latte – namm!

DSC_0610 DSC_0614 DSC_0866 DSC_0875

Ketjun ravintoloita löytyy tosiaan monesta maasta ja kaupungista – ja suosittelen ehdottomasti marssimaan sisään, jos satutte törmäämään jossain!

 

♥ Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sanni maaliskuu 21, 2016 at 5:53 pm

    Kuulostaa hyvältä. Oliko minkälainen hintatasoltaan?

  • Reply Vilma maaliskuu 22, 2016 at 10:21 am

    Reilatessa tuli testattua sekä Brysselin että Amsterdamin Le Pain De Quotidienit, ja moneen otteeseen, ja oli kyllä heittämällä koko kuukauden reissun parhaat aamupalat aina!

  • Leave a Reply