Monthly Archives

huhtikuu 2016

INDIEDAYS BLOG AWARDS

huhtikuu 24, 2016

DSC_9433

Olipa ihanaa viettää eilen oikea blogijuttujen täyteinen päivä ensin Blogger Inspiration dayssa ja myöhemmin Indiedaysin Blog Awards -gaalassa.  Mulla on ollut viime aikoina paljon muitakin kiireitä, että vuoksi blogihommat ovat jääneet vähän taustalle. Sen takia oli kivaa eilen keskittyä pelkästään kuvaamiseen, ihmisten kanssa jutteluun, bloggaajaystävien kanssa hengailemiseen sekä tietenkin juhlimiseen. Molemmat tapahtumat järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suvilahden Kattilahallissa ja paikka toimi ainakin omasta mielestäni todella hyvin. Iso plussa vielä kuvauksellisesta ympäristöstä, joka houkutteli bloggaajia ennen tapahuman alkua kuvailemaan Kattilahallin edustalla.

Meidän piti ottaa eilen ihan iisisti ja lähteä tapahtuman jälkeen Kattilahallilta kotia kohti, mutta kuinkas sitten kävikään. Löydettiin itsemme vielä myöhäiseltä dinneriltä ja myöhemmin yökerhon tanssilattialta. Meillä oli niin huikea jengi koossa, että eihän sen kaltaisessa seurassa voinut hauskanpidosta kieltäytyä. Tänään olo ei ehkä ollut mikään kaikista freeshein, mutta ei kyllä kaduta tippaakaan!

Ihana Marianna

DSC_9440

Annika & SaraDSC_9456

Milla & KaisaDSC_9501

Mun oli tarkoitus postata eilisen illan asukuvia tänään, mutta menin tyylikkäästi unohtamaan muistikorttini saralle. Palataan niihin siis huomenna!

Kiitos vielä tytöille superhauskasta illasta!

Kuvat: Sara Vanninen

-Janni

ARCHIVES

huhtikuu 22, 2016

DSC_4844

Saanko esitellä uuden lempparipaitani – se löytyi eilen Carlingsin toimistovisiitiltäni ja voin sanoa, että tuo täydellinen vihreän sävy kiinnitti huomioni samantien. En tiedä miten tuo kolmiuloitteinen painokuvioitu teksti on tehty, mutta se on myös ihan superhieno.  Myös muita herkkuja tarttui mukaan Carlingsin tämän kevään mallistosta ja ne näette varmasti vielä myöhemmin!

On muuten hauskaa katsoa noita farkkuja näissä kuvissa ja verrata siihen millaiset ne ovat joskus olleet klik! Taitaa olla tänäpäivänä jäljellä enemmän reikää kuin farkkua, mutta tykkään noista silti!

DSC_4750 DSC_4802 DSC_4810 DSC_4786 DSC_4863 DSC_4774

takki 2nd hand // paita Carlings // aluspaita Cubus // farkut Vila // kengät Adidas

♥ Janni 

PARAS ITSERUSKETTAVA

huhtikuu 21, 2016

DSC_4663

Mun on pitänyt jo pienen ikuisuuden suositella teille tätä tuotetta, mutta jostain syystä postauksen tekeminen on aina vain lykkääntynyt. Nyt vihdoin sain räpsttyä tätä varten muutamat kuvat ja postaus pääsee päivänvaloon. Kyseessä on nimittäin meikäläisen lemppari itseruskettava!

Merkki on For All My Eternity ja esityisesti tuo tanning mousse on noussut omaksi suosikikseni. En ole ikinä tätä aikaisemmin käyttänyt mitään näin tymäkkää itseruskettavaa ja ensimmäisen kerran jouduin turvautumaan levityskintaaseenkin tämän tuotteen kohdalla. Väri tosiaan tarttuu iholle niin nopeasti, että ilman kinnasta kämmenet olisivat tumman peitossa alta aikaiyksikön. Levityksen kanssa on siis oltava todella tarkka ja se minua aluksi hieman huolestuttikin. Tanning mousse antaa nimittäin jo ensimmäisellä levityksellä sen verran hyvän värin, että huolimattomasta levityksestä aiheutuneet laikut tulevat varmasti esiin. Pahmmilta katastrofeilta on kuitenkin tullut vältyttyä ja olen ollut tuotteeseen äärimmäisen tyytyväinen. Levitys on tarkkaa, mutta kuitenkin helppoa hommaa!

DSC_4719

Plussat:

+ Ei haise pahalta

+ Ei juurikaan tahraa vaatteita tai lakanoita

+ Mousse imeytyy ihoon välittömästi

+ Hyvä ja pitkäkestoinen väri

+ Kuluu pois nätisti

+ Sopii vartalolle sekä kasvoille

DSC_4621 DSC_4694 DSC_4740 DSC_4599

Itse olen aina tykännyt olla jonkin verran päivettynyt ympäri vuoden. Kesällä rusketun helposti ja nopeasti auringossa, mutta muina vuodenaikoina turvaudun purkista tulleeseen vääriin. Pieni päivetys tuo eloa ihon pintaan ja meikkiäkään ei silloin tarvitse niin paljoa!

For All My Eternityn tuotteita löytyy laaja valikoima suomalaisesta Tan Store -verkkokaupasta täältä!

♥ Janni