MUUTTO LÄHESTYY

tammikuu 27, 2017

Ei hitsi blogin muutto lähestyy ja uusi sivusto aukeaa jo tämän viikon lauantaina (ylihuomenna!!). Jännittää ihan älyttömästi ja sormet ristissä toivon, että kaikki sujuu hyvin. Matskut on nyt siirretty uudelle palvelimelle ja sivut alkavat olla pientä hienosäätöä vaille valmiit. Toki muutoksia varmasti tulee vielä avaamisen jälkeenkin ja haluan ehdottomasti kuulla myös teiltä mahdollisia parannusehdotuksia sekä palautetta.

Kaikesta jännityksestä ja hermoilusta huolimatta olen tulevasta älyttömän innoissani. Suunnitelmana on ottaa iisisti ja mennä blogihommissa ainakin hetki ihan vain oman fiiliksen mukaan. Tämän viikon lauantaista eteenpäin teen tätä hommaa toistaiseksi ihan vain itseni ehdoilla ja ajattelin ottaa siitä kaiken irti. Hommat etenevät varmasti omalla painollaan ja muotoutuvat ajan myötä uomiinsa. Thaimaan reissumme oli ensimmäistä kertaa vuosiin minulle ihan oikea loma. Normaalisti olen joko ennen reissua ajastanut postaukset jokaiselle päivälle tai vaihtoehtoisesti pyrkinyt reissun päältä postailemaan päivittäin. Tällä kertaa olin jo etukäteen päättänyt, että en ota asiasta stressiä ja rehellisesti sanottuna kaipasin oikeaa lomaa enemmän kuin ikinä aikaisemmin. Oli tosi hassua havahtua reissun alkupäivinä siihen, että en ollut avannut läppäriäni moneen päivään. Niin ei ole tosiaan tapahtunut moniin vuosiin ja oli ihanaa huomata, että onnistuin oikeasti heittämään kunnolla vapaalle.

Muutaman päivän päästä tuli kuitenkin jo se fiilis, että halusi päästä jakamaan reissukuvia ja -kuulumisia tänne normaaliin tapaan. Tuli himo siirtää kuvia koneelle ja päästä lempipuuhani pariin; eli niitä editoimaan. Blogini on aina ollut vahvasti kuvapainoitteinen ja uudella sivustolla kuvat pääsevät entistä enemmän oikeuksiinsa. Sen mahdollistaa leveä palsta ilman sivupalkkia, joka täällä Indiedaysilla on mainospaikkojen vuoksi ollut tiestysti pakollinen. On mahtavaa päästä tekemään postauksia uudelle selkeälle pohjalle, jossa ei pyöri ylimääräsiä mainosbannereita.

Sivuston tekninen toimivuus ja nopeus jännittää minua jonkin verran. Sivun pitäisi kestää blogini liikenteen kuormitus, mutta eihän sitä ikinä tiedä, kun sivusto on kuitenkin kohtuullisen raskas isoine kuvineen kaikkineen. Olen kuitenkin jo ennakoinut mahdollisia ongelmia ja eihän tuossa nyt mitään katastrofaalista voi tapahtua, sillä tekniset ongelmat ovat kuitenkin aina ratkaistavissa. Turha stressata etukäteen, vaan ongelmia kohdatessa toimitaan sitten niiden mukaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Ylihuomisesta 28.1. eteenpäin blogi tulee siis löytymään osoitteesta www.janniehari.fi – nähdään siellä!

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply