PAKKAUSPULMIA

20 huhtikuun, 2017

Milloin kevät oikeesti tulee? Mä yritän tässä parhaillaan miettiä, että mitähän vaatetta sitä ottaisi huomenna starttaavalle Pietarin reissulle mukaan. Ei millään tekisi mieli pakata mitään talvivermeitä mukaan, mutta säätiedoituksen perusteella se taitaa kuitenkin olla pakko. Tullaan nimittäin ihan saletisti viettämään paljon aikaa ulkona ja Pietarissa vallitsee tällä hetkellä samanlainen kolea sää kuin täällä Suomessa. Olisi ollut niin ihana pakata kevyempää vaatetta mukaan ja käppäillä Pietarin kaduilla keväistä säätä ihastellen, mutta se osio taitaa jäädä haaveeksi. Eipä tästä kuitenkaan auta valittaa ja onneksi reissusta on varmasti tulossa superkiva, vaikka säät eivät suosisikaan meitä parhaalla mahdollisella tavalla.

takki Topshop // paita Uniqlo // hame Zara // kengät VANS // hattu Brixton

Nyt mun täytyy tosiaan ruveta pakkaushommiin, sillä lähtö on huomenna jo aikaisin aamulla. Pakkaaminen ei todellakaan kuulu meikäläisen suosikkijuttuihin ja siksi olen jälleen venyttänyt sitä näin pitkälle iltaan. Nyt ei auta muu kuin käydä kamojen kimppuun!

PS. vielä pari tuntia aikaa osallistua Zalandon lenkkariarvontaan täällä!

– Janni

2 Comments

  • Reply Liv 21 huhtikuun, 2017 at 1:14 am

    Love the skirt!

    Liv

    livforstyle.net

  • Reply Annika 21 huhtikuun, 2017 at 11:19 am

    Hot tip! Vietettiin pääsiäisloma Pietarissa sisarusporukalla ja ainakin silloin sää oli todella kylmä ja paljon purevampi kuin Suomessa.
    Pipo ja hanskat olivat must.
    Lisäksi suosittelisin mahdollisimman mukavia kenkiä, sillä hyvästä julkisesta liikenteestä huolimatta etäisyydet ovat suurkaupungissa todella pitkiä ja kilometrejä tulee huomaamattakin kymmeniä parissa päivässä.
    Last but not least; kyriilisten kirjainten opettelulle iso peukku, ydinkeskustan nähtävyyksiä lukuunottamatta melkein kaikki teksti on ainoastaan Venäjäksi. Asiakaspalvelu sujuu kuitenkin useimmiten myös englanniksi.
    Kaikesta huolimatta Pietari on ihana ja kaunis kaupunki! Ihanaa lomaa 🙂

  • Leave a Reply