VINKKEJÄ PIETARIIN

toukokuu 3, 2017

 

Kaupallinen yhteistyö: Matkahuolto

Parin viikon takainen Pietarin matkamme oli tosiaan ensimmäinen kosketukseni Venäjälle ja nyt olisi aika käydä hieman läpi, että mitä nopealta parin päivän visiitiltä jäi mieleen. Ennen matkaamme kävin palaverissa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa ja silloin minulta kysyttiin, että mitä odotuksia minulla on Venäjästä ja Pietarista matkakohteina. Kysymys tuli yllättäen ja osoittautui yllättävän vaikeaksi – en osannut oikein sanoa muita adjektiiveja kuin mielenkiintoinen ja erilainen. Minulla ei tosiaan ollut oikein tarkempaa hajua siitä, mitä odottaa!

Tiesin Pietarin olevan upea vanha kaupunki täynnä historiaa, taidetta ja kulttuuria. Kaikki muu oli oikeastaan hämärän peitossa, enkä tiennyt kaupungista oikeastaan loppujen lopuksi paljoakaan. Parin päivän visiitillä ei tietenkään pientä pintaraapaisua syvemmin päässyt pureutumaan kaupungin sielunelämään, mutta koen silti saaneeni aika paljon irti. Mielikuvani Pietarista täydentyi ainakin hurjasti ja muuttuikin jonkin verran!

Paras tapa liikkua kaupungissa

Ehdottomasti kätevin ja nopein vaihtoehto kaupungin sisällä liikkumiseen on metro. Pietarissa on tosi laaja metroverkosto ja sen kartta on yhtä helppolukuinen kuin muissakin suurkaupungeissa. Monet Pietarin metroasemat ovat todella hienoja ja toimivat jo itsessään nähtävyyksinäkin. Metrolippuna toimii poletti, joka ostetaan asemalta automaatista tai lipunmyyntitiskiltä. Poletilla saa kulkea metrolla määrittelemättömän ajan niin kauan, kunnes poistuu joltakin asemalta porteista ulos.

Rahanvaihto / hintataso

Suosittelisin itse vaihtamaan jokin verran ruplia jo Suomessa, koska kaikkialla Pietarissa ei voi maksaa kortilla (esim. metroasemilla). Automaateista saa toki paikanpäälläkin nostettua käteistä, mutta automaatteja ei ole kovin paljoa ja olisi kurjaa juosta heti matkan alussa laukkujen kanssa automaattia etsimässä. Todella monissa paikoissa käy myös kortti, mutta käteistä on silti hyvä olla mukana tiettyjä juttuja varten. Pietarin hintataso ei pahemmin poikkea suomen hintatasosta!

Majoitus

Pietarista löytyy majoituksia varmasti jokaisen mieleen ja kaikille budjeteille, mutta varsinkin tällaisella lyhyemmällä reissulla suosittelisin valitsemaan majoituksen läheltä keskustaa tai ainakin metroaseman välittömästä läheisyydestä. Lähialuematkat tarjosi meidän hotellin ja yövyimme upeassa viiden tähden Angleterre -hotellissa Iisakin kirkon kupeessa.

 

Ravintolat/kahvilat/cocktailbaarit

Pietarin ravintolatarjonnasta minulla ei ollut paljoakaan ennakko-odotuksia, mutta yllätyin äärimmäisen positiivisesti. Pietari oli täynnä toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä eri tyylisiä trendikkäitä ravintoloita, kahviloita ja pubeja/cocktailbaareja. Olimme katsoneet kaikki ravintolat jo netistä etukäteen, mutta teimme poikkeuksia listaamme, sillä bongattiin sattumalta niin kivannäköisiä paikkoja. Ei saatu koko matkan aikana huonoa ruokaa missään!

Olimme kuulleet useammasta lähteestä Venäläisen Ginza Project -ketjun ravintoloista, joita löytyy Pietarista 45 kappaletta. Kyse on tosiaan ketjusta, mutta heidän jokainen ravintolansa on toteutettu omalla uniikilla konseptillaan ja taso on pidetty korkealla. Koettiin myös Ginzan nettisivut superkäteviksi, sillä sieltä oli älyttömän helppo seuloa potentiaalisia ruokapaikkoja esim. sijainnin mukaan. Sivuille pääsette tästä!

Muutama ravintolasuositus:

Belka – Superfresh ja tyylikäs ravintola, josta saa todella monipuolista ruokaa sekä ihania leivonnaisia. Todella inspiroiva ympäristö ja ystävällinen henkilökunta. Ruoan yksi suurimmista valttikorteista oli tuoreus ja tilaamamme quacamolekin valmistettiin silmiemme alla toiveidemme mukaan!

Mari Vanna Haluttiin reissun aikana käydä syömässä myös perinteisiä venäläisiä herkkuja ja päädyttiin tänne. Paikassa vallitsi venäläinen retrosisustus ja ravintola oli tunnelmaltaan ihana. Päädyttiin tilaamaan kahden hengen kesken jaettavia ruokia ja se kannatti. Pääsi maistamaan useampaa sorttia ja tykkään yleensä muutenkin jaettavista annoksista. En ole mikään suuri venäläisen keittiön ystävä, mutta tätä paikkaa voin kyllä suositella!

Craft Beer Cafe  Tänne päädyttiin täysin sattumalta, kun olimme katsoneet illaksi jonkin hieman fiinimmän ruokapaikan, mutta väsymys painoi ja haluttiin jotain mahdollisimman rentoa. Tämä superrento surffihenkinen ravintola houkutti meitä heti puoleensa ja päädyttiin sisälle. Ravintolan sisustus oli jälleen todella inspiroiva ja osa tarjoilijoista liikkui skeittilaudoilla. Listalta löytyi rentoa naposteltavaa ja todella kattava valikoima oluita herkkujen kylkeen! 

Cocktail Bar Imbibe – Aivan ihana drinkkimesta, jossa istuimme pitkän tovin. Ihan mielettömän kekseliäitä ja herkullisia drinkkejä unohtamatta kysieseen paikkaan täydellisesti sopivaa hämyistä tunnelmaa. Kannattaa ehdottomasti käydä maistamassa drinkit tai parit!

Cafe Singer – Tämä upea tunnelmallinen kahvila sijaitsee Singerin hienossa talossa keskeisellä paikalla Nevski Prospektin varrella. Kahvilan isoista ikkunoista avautuu mainio näkymä Kazansky Sobor -kirkolle. Singerin talossa on myös todella suuri hieno kirjakauppa!



Nähtävyydet/tekemistä:

Nähtävyyksien ja yleisen tekemisen osalta ajoittain valinnut erittäin kurja sää rajoitti hieman puuhiamme. Esimerkiksi mitään kehuttuja ulkoalueita ja puistoja emme lähteneet räntäsateessa koluamaan, mutta toki kerettiin parin päivän aikana kiertää muutamia nähtävyyksiäkin. Seuraavalle reissulle jäi ainakin upealta vaikuttava Pietarhovi ja mielenkiintoiselta vaikutta Uusi Hollanti -niminen saari, joka on avattu yleisölle viime kesän loppupuolella!

Kirkot – Pietari on pullollaan toinen toistaan hienompia Ortodoksisia kirkkoja, joihin kannattaa aivan ehdottomasti tutustua sisältä käsin. Kirkkojen upeat maalaukset ja viimeiseen asti hiotut yksityiskohdat ovat henkeäsalpaavan upeita. Me kerkesimme parin päivän aikana käydä Iisakin Kirkossa sekä Verikirkossa, jota voisi varmasti sanoa Pietarin tunnetuimmaksi maamerkiksi värikkäine kupoleineen. Iisakin kirkon ulkotasanteilta oli myös upeat näkymä kaupungin ylle!

Eremitaaši – Yksi koko maailman suurimmista sekä tunnetuimmista taide- ja kulttuurihistoriallisista museoista oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.  Eremitaašissa saisi varmasti vietettyä useammankin päivän, mutta me tyydyimme tällä kertaa parin tunnin visiittiin. Eremitaasin kokoelmissa on noin kolme miljoonaa taideteosta ja muuta kulttuurihistoriallista näyttelyesinettä ja se varmasti kuvastaa hyvin tuota julmetun massiivista rakennusta. Henkeäsalpaava paikka!

Kanavaristeily – Tämä oli loistava tapa ensikertalaisena hahmottaa kaupunkia hieman paremmin. Risteilyjä löytyy moneen lähtöön ja me hyppäsimme kyytiin Eremitaasia vastapäätä sijaitsevalta ”pysäkiltä”. Meidän risteily kesti noin. 1,5 tuntia ja matkan aikana nähtiin Pietarin historiallinen keskusta hieman eri perspektiivistä.

Shoppailu

Shoppailu ei näytellyt tällä reissulla suurta roolia, mutta muutamissa paikoissa tuli toki käytyä ja jättimäistä Galleria -ostoskeskusta voinkin ehdottomasti suositella shoppailijalle. Saman katon alta löytyy niin paljon kauppoja, että jokainen löytää varmasti mieleisensä. Lisäksi bongattiin sattumalta todella kivoja pienempiä shoppeja Bolshoy Prospekt -nimiseltä kadulta!

Muuta

  • Pietari on jättikokoinen kaupunki ja paras tapa tutustua siihen on tietenkin kävellä mahdollisimman paljon ympäriinsä. Välimatkat ovat tietysti todella pitkiä ja kannattaakin varata ehdottomasti mukavat kengät matkaan mukaan!
  • Pietarissa vallitsee tietenkin hyvin samanlainen ilmasto kuin Suomessa ja paras aika sinne matkustamiseen olisi ehdottomasti toukokuusta – syyskuuhun. Pietarissa on nimittäin todella paljon hienoja puistoja ja upeita ulkoalueita, jotka pääsevät aivan eri tavalla oikeuksiinsa, kun luonto on vihreänä. Huhtikuussa oli osittain vielä aika karua ja saatiinpa nauttia räntäsateestakin kaikkina reissupäivinämme!
  • Kannattaa myös ladata joku offlinessa toimiva GPS -karttapalvelu puhelimeen, jonka avulla on helppo suunnistaa suurkaupungissa. Itse olen suosinut MAPS.ME -nimistä sovellusta jo monen vuoden ajan!
  • Viisumin hakuun suosittelen näppärää Solovisa -palvelua, jonka kautta tilattujen viisumien kuljetuksen hoitaa Matkahuolto!
  • Pietariin pääsee superkätevästi ja ennen kaikkea edullisesti bussilla. Täältä löytää lisätietoa Matkahuollon aikatauluista!

Siinäpä nyt kasa vinkkejä, joita itselleni jäi viikonloppureissulla mieleen. Tosiaan kuten sanottu, niin paljon jäi vielä kokematta ja Pietariin on ehdottomasti suunnattava uudelleen. Millaisia ajatuksia ja fiiliksiä teille herää Venäjästä/Pietarista matkakohteena?

Aiemman postaukseni Pietarin reissusta voitte tsekata täältä!

– Janni

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply Annika toukokuu 4, 2017 at 11:50 am

    Tämä postaus tuli juuri oikeaan aikaan! Lähden vajaan kahden viikon päästä itsekin ensimmäiselle Venäjän visiitille ja juurikin Pietariin! Varsinkin ravintolavinkit pitää laittaa korvan taakse 🙂

    • Reply Janni toukokuu 4, 2017 at 5:46 pm

      Loistavaa! Kiva kuulla 🙂 hyvää matkaa!

  • Reply Maaritpäivikki toukokuu 5, 2017 at 7:29 am

    Mahtava reissu, Janni ja kaveri! Kiitos upeasta matkakertomuksesta ja täsmävinkeistä. Me kaikki tiedämme että juu, Pietarissahan on niitä kirkkoja ja museoita ja taidetta joka lähtöön, mutta sinä näytit ihan uuden Pietarin! Teemaravintoloita ja muita trendikkäitä mestoja, ja hotellitkin viimeisen päälle. Toivon sinulle tulevaisuudessakin hyviä reissuja Pohjolan Venetsiaan!

  • Reply Jouni toukokuu 5, 2017 at 6:38 pm

    Ei kannata vaihtaa koko matkakassaa ennen lähtöä Suomesta, koska kurssit ovat paljon paremmat perillä lähes missä tahansa keskustan vaihtopisteessä, poislukien hotellien aulojen vaihtopisteet. Jos matkustaa Allegrolla, voi vaihtaa junassa liikkuvasta vaihtokärrystä vaikkapa 20 €, sillä saa jo hyvin ensimmäiset metropoletit ja kenties vähän syötävääkin. Vaihdan itse tyypillisesti 100 € perillä. En maksa kortilla yöllä baareissa, muualla kyllä tilanteen mukaan. Nykyään yritän jättää edelliseltä reissulta tähteeksi pari metropolettia ja muutamia satoja ruplia, ettei tarvitse vaihtaa Suomen puolella yhtään mitään.

    • Reply Janni toukokuu 6, 2017 at 8:49 pm

      Joo ei kannatakaan 🙂 Hyviä vinkkejä!

  • Reply Emma toukokuu 6, 2017 at 4:51 pm

    Kiitos kattavasta postauksesta ja vinkeistä! Nämä tulevat varmasti tsekattua, kun Pietarin matka kutsuu!:)

    • Reply Janni toukokuu 6, 2017 at 8:47 pm

      Mahtavaa kuulla! Kiitos! 🙂

    Leave a Reply