VAPUSTA SELVIYTYMISTÄ

toukokuu 2, 2018

Meikäläisen tämän päivän pääteemana on ollut vapusta selviytyminen. Luojalle kiitos sosiaalisesta mediasta ja sen tarjoamasta vertaistuesta tänään. Tuntui nimittäin lohduttavalta nähdä ja kuulla, ettei kaikilla muillakaan tainnut olla se vahvin päivä tänään. Hyvin tästä päivästä kuitenkin lopulta selvittiin ja sain itse asiassa aika paljon aikaiseksikin – hyvä niin, sillä lomailen melkein koko ensi viikon. Suunnataan Saran kanssa ensi viikon alussa matkalle Tokioon ja jotenkin koko ajatus siitä tuntuu vielä epätodelliselta, mutta samaan aikaan ihan mielettömältä. Tokio on sellainen paikka, jonne matkustamisesta olen haaveillut jo pitkään ja nyt mulle aukesi aika sattumalta mahdollisuus lähteä siellä käymään. Tuollaisesta matkasta kieltäytyminen aiheuttaisi niin suuren katumuksen myöhemmin, ettei lähtemättä jättäminen voinut oikein tulla kysymykseen. Reissusta varmasti lisää juttua pian!!

Kirjoittelin niistä kevään suosikkitrendeistäni pari viikkoa sitten täällä, mutta unohdin mainita yhden ison lempparin – nimittäin kokovalkoiset asut. Tai no ei välttämättä ihan kokovalkoiset, kuten tämä kuvien asu, mutta valkoinen yläosa yhdistettynä valkoiseen alaosaan. Mustat lenkkarit toivat kivasti kontrastia ja maastovihreä takki näytti raikkaalta yhdistettynä valkoiseen. Puhtaan valkoista enemmän iskee tällä hetkellä luonnonvalkoiset sävyt ja nämä Lindexin värjäämättömät farkut ovatkin uudet suosikkini. Farkkukangas on siis luonnonvalkoista kokonaan värjäämätöntä puuvillaa, jonka ansiosta myös sen tekoprosessi on ollut paaaljon normaalia ekologisempi veden säästön vuoksi!

takki H&M // neule Peak Performance // farkut Lindex // kengät Vans // aurinkolasit Ray-Ban // laukku DKNY

Oliko teillä kenelläkään käynnistymisvaikeuksia vapun jäljiltä? 

 

– Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Linnea toukokuu 6, 2018 at 9:49 am

    Janni ihastuin täysillä sun asuun ja etenkin noihin valkosiin housuihin! Taisin löytää farkut Lindexin nettisivuilta ja mietinkin, mikä koko sulla on noissa? Oon itse about samankokoinen niin helpottais valintaa koon suhteen. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne:)

    • Reply Janni toukokuu 6, 2018 at 1:17 pm

      Mulla on koko 36 🙂 Noi on tosi kiva farkut!! Ihana malli 🙂

    Leave a Reply