KYMMENEN KILOMETRIÄ KURPITSA-ASUSSA

lokakuu 28, 2018

Toivottavasti teidän viikonloput ovat sujuneet kivoissa merkeissä ♥ Eilen illalla kotona ollessani ja muiden Instagram tarinoita selaillessani tuntui, että ihan kuin joka ikinen muu olisi ollut jonkin sortin halloween-bileissä. Itse vietin koti-iltaa kaksin koiran kanssa ja makailin sohvalla rästiin jääneitä sarjoja tuijotellen. Pian tässä alkaa kuitenkin pikkujoulut, loppuvuoden reissut ja muut häppeningit painamaan päälle, joten täytyy ottaa tästä autuudesta nyt kaikki irti!

Halloween-bileiden sijaan juhlistin eilen kyseistä juhlapäivää halloween-juoksun muodossa entisten työkavereideni kanssa. Käytiin heittämässä tapahtumassa kymmenen kilometrin lenkki Helsingin rantaviivaa pitkin jäätävän kylmän viiman tahdittamana. Oltiin pukeuduttu teeman mukaisesti kurpitsoiksi ja rooliasumme antoivat meille hieman lisävastusta juoksuun, sillä ne toimivat kuin purjeen tavoin juostessamme vastatuuleen. Meillä oli hauska, vähän erilainen juoksu ja sen jälkeen käytiin vielä syömässä porukalla!

Postauksen asukuvat on perjantailta peräisin, kun käytiin Porvoossa lounaalla!

takki Topshop // neule North Outdoor // housut Only // kengät Timberland

 

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply