VIIMEKSI MINÄ…

tammikuu 11, 2019

Viimeksi minä…

…ilahduin aamulla, kun tajusin, että Sykkeen uudet perjantaijaksot ovat taas tipahtaneet Ruutuun!

…nauroin vedet silmissä,  kun olimme viime viikonloppuna Messilän rinnekahvilassa ja revettiin ystäväni Hannan kanssa yhdelle hauskalle jutulle niin pahasti, ettei yksinkertaisesti pystytty lopettamaan räkätystä. Kyyneleet valuivat silmistä ja naurusta ei tullut loppua. Saimme jopa viereisistä pöydistä hölmistyneitä katseita, mutta minkäs teet. 😁

…itkin, kun katsoimme toissa päivänä This Is Us -ohjelmaa. Vahva suositus muuten kyseiselle sarjalle – ihanan rentoa katsottavaa pitkästä aikaa ja sarjassa on ihania hahmoja!

…suutuin, tai ehkä pikemminkin ärsyynnyin, kun Joonas ei malttanut eilen illalla/yöllä lopettaa pelaamista ja olisin halunnut hänen tulevan jo nukkumaan.

…harmistuin, kun mietin jälleen, että miten naurettavan paljon auton pitämiseen kuluu rahaa. Tällä hetkellä siitä ei kuitenkaan ole oikein mahdollista luopua, joten täytyy yrittää olla miettimättä!

…häkellyin, kun sain valokuvauksen lomassa kommentin, josta kirjoitinkin tässä postauksessa!

…kokeilin jotain uutta, kun lähdin ensimmäiselle juoksulenkille uusilla New Balancen tossuilla. Olen jo useamman vuoden ajan juossut Adidaksen Ultra Boosteilla, mutta nyt ne ovat saaneet todellisen haastajan!

…urheilin, kun kävin tuolla edellisessä kohdassa mainitulla lenkillä toissapäivänä. Muutenkin on tullut urheiltua viime aikoina taas säännöllisesti ja siitä on tullut SUPERhyvä fiilis!

…luin, Sara Siepin blogista todella henkilökohtaisen postauksen.

…söin, kun tein aamupalaksi pari avokadoleipää ja lisukkeena kirsikkatomaatteja!

…herkuttelin, kun eilen illalla telkkaria katsoessa vedin kaksi palaa (oikeesti kaksi riviä..) suklaata!

…ostin, ihan vaan perinteisiä ruokaostoksia K-marketista!

…tapasin Saran, kun pidimme eilen yhdessä kuvauspäivän Helsingissä. Oltiin jälleen kerran ihan supertehokkaita ja saatiin paljon materiaalia varastoon – best!

…päätin, että menenkin aamun sijaan vasta illemmalla salille. Olen jotenkin nauttinut todella paljon, kun voin treenata vaihtelevasti välillä aamulla ja välillä taas illalla fiiksen mukaan. Tämän hetkinen elämäntilanteeni ei ole kovin aikatauluihin sidottua ja se mahdollistaa tämän!

…inspiroiduin, kun näin aamulla Instagram stooripätkiä Satokausikalenterin järkkäämästä tapahtumasta Herkku Foodmarketissa, jonne en valitettavasti itse päässyt tällä kertaa paikan päälle. Tarjolla näytti olevan paljon raikkaita kauden sitrushedelmiä ja nyt ainakin tiedä, mitä ostan illalla kaupasta!

 

IHANAA VIIKONLOPPUA!

Kuvat minusta: Sara Vanninen

 

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply