TROOPPINEN TAPETTI

tammikuu 20, 2019

Näin yhtenä päivänä Pinterestiä selaillessani ihan sairaan hienon viidakkotapetin jossain sisustuskuvassa ja sen jälkeen se oli menoa. Jotain samantyylistä olisi ehdottomasti saatava myös omaan kotiin. Ei liian isolle pinnalle, mutta johonkin pienemmälle seinän pätkälle tehosteeksi. Minulla tuli heti mieleen parikin kohtaa omassa kodissamme, johon kuviollisen tapetin voisi asentaa. Nyt pitäisi vain löytää mieleinen tapetti ja sen jälkeen päättää se lopullinen paikka sille!

Kuviollinen tapetti toisi juuri sopivasti persoonallista särmää sisustukseen ja vihertävät sävythän ovat tällä hetkellä kaiken lisäksi vielä trendikkäitäkin. Tapetissa saisi mielellään olla tumma pohja ja kuviointi voisi olla melko isokokoista, sillä liian pienet kuviot näyttävät helposti sekavalta ja rauhattomalta. Rakastan palmupuita niin oikeassa luonnossa kuin myös kuoseina melkeinpä millä tahansa pinnoilla. Tapetti sopii varmasti superhyvin yhteen rottinkikalusteiden kanssa ja tuo muutenkin kivaa erilaista tunnelmaa. En malttaisi odottaa, että saadaan pieni ”etelänurkkaus” omaan kotiin!

Kuvituksena iso kasa keräilemiäni inspiskuvia tätä tapetointisuunnitelmaa varten!

 

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply