UUSI LEMPIVAATE

7 toukokuun, 2019

Barcelonan reissulla ei tullut mitenkään paljoa shoppailtua, mutta jokainen tekemäni ostos oli omalla tavallaan aika spesiaali löytö. Muutkin hankinnat tulevat varmasti kevään ja tulevan kesän aikana näkymään paljonkin blogissa, mutta nyt ensimmäisenä vuorossa tuo aivan ihana pellavasekoitteinen paita/mekko, joka minulla on päälläni näissä tänään räpsityissä asukuvissa. Tämä löytyi pienestä vaateputiikista eräältä kujalta, jonne eksyimme täysin sattumalta. Pieni Angle-niminen kauppa piti sisällään tarkkaan valikoidun suppean malliston, mutta olisin kelpuuttanut pienen putiikin valikoimasta melkein jokaisen vaatekappaleen osaksi omaa vaatekaappiani. Ihania materiaaleja, kauniita maanläheisiä värejä, ihanan monikäyttöisiä tuotteita ja supersymppis myyjä. Kuvissa näkyvää vaatettakin voi käyttää paljain säärin mekkona, pitkien housujen kanssa puoliksi napitettuna tai vaikka napit auki kevyen liehuvana takkina kesällä. Ja mikä parasta; lähes kaikki kaupan tuotteet ovat sekä suunniteltu, että valmistettu Barcelonassa. Vahva veikkaukseni on, että tästä tulee vielä pitkäaikainen lempivaatteeni. Ostin samasta kaupasta myös vihreät tencel-housut, jotka tulevat varmasti myös pian näkymään asukuvissa!

nahkatakki second hand // paita Angle Store // farkut Gina Tricot // kengtä Timberland // laukku Markberg

Kuvat: Xenia Andersson-Sutton

 

– Janni

2 Comments

  • Reply ida ihana 9 toukokuun, 2019 at 5:33 am

    Musta muutama sepsiaaliostos tuntuu aina paljon paremmalta kuin kasa ”tarttui mukaan shoppailureissulta” -vaatteita. Ja tuo neule/mekko näyttää tosi hyvältä sun päällä ja ihan täydelliseltä näihin kevään vaihteleviin säihin ja niiden vaatimaan kerrospukeutumiseen. Hyvä löytö!:)

    Mukavaa loppuviikkoa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Reply Janni 9 toukokuun, 2019 at 8:28 am

      No sanoppa muuta – todellakin muutama spesiaalilöytö ehdottomasti parempi kuin kasa muuten vain tehtyjä ostoksia, joita pyrinkin nykyään vahvasti välttämään! 🙂

    Leave a Reply