LIIAN VAUHDIKKAAT YÖT

1 syyskuun, 2019

Miksi nukkumisen kanssa täytyy aina olla jotain ongelmia. Milloin kärsin nukahtamisvaikeuksista, milloin yöunet jäävät lähes poikkeuksetta aivan liian lyhyiksi tai näen paljon painajaisia. Olen viime aikoina vihdoin saanut unirytmini kuntoon ja nukun sen suositeltavan noin yhdeksän tuntia yössä. Nyt olen kuitenkin kohdannut sellaisen ongelman, että yöni ovat runsaiden unien ansiosta välillä hieman liiankin vauhdikkaita. Unet sisältävät jos jonkin näköisiä käänteitä ja olen viime aikoina monina aamuina herännyt ihan pää pyörällä yön tapahtumista. Lisäksi minulla on taipumusta hampaiden ”narskuttamiseen” öisin ja käytössäni onkin jo vuosia ollut purukiskot tästä syystä. Tuo leukojen jännittäminen tuntuu kulkevan täysin käsi kädessä sen kanssa, että mitä jännittävämpiä unia, niin sitä enemmän laukalihakseni ovat tiltissä. Tämä taas sitten aiheuttaa ei toivottuja pää- , niska- ja jopa korvakipuja. Jos jotain positiivista, niin runsas unien näkeminenhän ilmeisesti kertoo, että nukun sikeästi, mutta toiveissa olisi kyllä hieman levollisemmat yöt. Harvemmin muistan unien tapahtumia enää edes tunnin päästä heräämisestä, mutta kyse ei onneksi kuitenkaan ole tällä kertaa painajaisista.

Uskon siihen, että unet aina jollain tapaa juontavat juurensa oman elämän sen hetkisistä tapahtumista, vaikka suoraa yhteyttä ei löytyisikään. Sanotaan, että unet ovat aivojen tapa käsitellä yön aikana monia tapahtumia ja joskus myös valmistaa meitä tulevaisuuden varalle. Harvemmin onnistun itse löytämään näitä yhteyksiä, mutta uskon, että joku tarkoitus unilla on. Eiköhän tämä ole taas vain joku ohi menevä vaihe – toivottavasti!

Näettekö te paljon unia?

 

– Janni

No Comments

Leave a Reply