RASKAUS – KYSYMYKSET JA VASTAUKSET

9 marraskuun, 2019

Pari päivää sitten minulle sai Instagramin puolella laittaa kysymyksiä liittyen odotukseen ja lupasin koostaa niistä postauksen blogiin ja tässä se nyt olisi. Toivottavasti mikään kysymys ei jäänyt minulta huomiotta!

Miten voit? Kiitos todella hyvin ja näin on ollut lähes koko raskauden ajan tähän asti. ♥ Ajoittaista väsymystä lukuunottamatta olen välttynyt niiltä inhottavimmilta raskausoireilta lähes kokonaan. Saa toki nähdä, että mitä odottaa vielä edessäpäin, kun kuitenkin vasta pian puolessa välissä ollaan!

Oliko huonoa oloa alkuviikoilla? Pahoinvointi kesti minulla vain viikon verran ja tuo ajoittui siihen raskausviikoille 7-8. Tuolloin koin etovaa oloa erityisesti aamuisin sekä aamupäivisin, eikä mikään ruoka maistunut ja samaan aikaan myös kahvi jäi kokonaan pois. Varsinainen pahoinvointi loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, mutta huono ruokahalu jatkui useiden viikkojen ajan.

Oliko lapsen hankinta mielessä pitkään? Onhan siitä aika ajoin käyty keskusteluja, mutta kuten sanottu jo aiemmin, niin kaikki kävi lopulta niin nopeasti, ettei mieli edes meinannut keretä mukaan.

Oletteko aina toivoneet lasta vai tuliko ajatus lapsesta vasta nyt? Jos tuli, mikä muutti mielenne? Joskus vuosia sitten olimme aivan varmoja, että tulemme haluamaan lapsia ja itse ajattelin, että haluaisin mieluiten olla nuori äiti ja saada esikoiseni oman äitini tavoin 24-vuotiaana. Laitan nämä ajatukset sen piikkiin, että ajattelin silloin automaattisesti, että näin vain ”kuuluu toimia”. Viime vuosien ajan sekä minun, että mieheni mielipiteet omien lapsien saamisesta ovat vaihdelleet moneen otteeseen. Vielä tänä keväänä muistan meidän käyneen keskusteluja sillä ajatuksella, että emme ole varmoja siitä, haluammeko välttämättä koskaan omia lapsia ja kummallakaan meistä ei ollut vahvaa puolesta tai vastaan mielipidettä tuolloin. En osaa vastata, että mikä muutti mielipiteemme ja vieläpä niin nopeasti, mutta ”alkushokin” jälkeen olemme moneen otteeseen todenneet, että kyllä tämä ehdottomasti tuntuu oikealta ja olemme todella onnellisia, että olemme nyt tässä tilanteessa.

Mikä pelottaa/jännittää eniten? Se, että eteneekö kaikki niin kuin pitääkin ja tottakai pikkuhiljaa lähestyvä synnytyskin nostaa aika ajoin todella kovaa jännityksen tunnetta pintaan. Pääosin olen kaikesta luottavaisella ja positiivisella mielellä, mutta onhan kaikki toki mahdollista. Yritän parhaani mukaan olla stressaamatta asioista etukäteen – välillä se onnistuu paremmin ja välillä heikommin…

Kuinka kauan ”yrititte”? Mitä ehkäisyä käytit ennen? Meidän kohdallamme kaikki kävi todella nopeasti ja sen tarkemmin en mielellään tätä lähde avaamaan. En ole käyttänyt mitään hormonaalista ehkäisyä yli viiteen vuoteen.

Aiotteko selvittää sukupuolen? Onko tullut tunnetta sukupuolesta?

Itselläni ei ole ollut mitään ennakkoarvausta tai -fiilistä sukupuolesta. Kävimme pari viikkoa sitten yksityisellä ultrassa ja siellä saimme myös tietää todennäköisen sukupuolen, mutta tyyppi näytti itseään sen verran ujosti, että odotellaan vielä siihen rakenneultraan, jotta saadaan ehkäpä vielä selkeämpi vahvistus tälle asialle.

Kerrotteko sukupuolta ennen lapsen syntymää?

Kyllä me varmasti sen tulemme paljastamaan!

Ootte olleet pitkään yhdessä. Milloin ”päätitte”, että olisi aika hankkia lapsia? Viime kesänä tunne siitä vahvistui.

Milloin on laskettu aika? Huhtikuun 2020 alussa.

Mikä on tähän mennessä ollut parasta? Vauvan liikkeiden tunteminen. ♥ Tunsin liikkeet ensikertalaiseksi ilmeisesti todella aikaisessa vaiheessa jo raskausviikolla 14.

Ootko syönyt/tehnyt jotain, jonka oot jälkeenpäin tajunnut kielletyksi raskauden aikana? En muista tällaista tapausta, että olisin vahingossa syönyt tai tehnyt jotain kiellettyä. En tosin ole täysin orjallisesti noudattanut kaikkia ohjeistuksia, vaan tiettyjen juttujen osalta vetänyt omat linjat.

Mitä odotuksia sinulla on äitiydestä? Ei minulla ole konkreettisia ennakko-odotuksia, mutta olen varma, että äidiksi tuleminen tulee varmasti olemaan elämäni mullistavin asia. Odotan myös sitä, että pääsemme luomaan omat tapamme toimia ja elää perheenä.

Oletteko käyneet ylimääräisissä ultrissa yksityisellä? Olemme. Kävimme varhaisultrassa jopa kaksi kertaa ja lisäksi raskausviikolla 17.

Oliko sinulla vauvakuumetta? En ole varsinaisesti ikinä kokenut vauvakuumetta. Lapsethan muutenkin ovat vauvoja verrattain pienen ajan ja siksi en itseasiassa ole ikinä liiemmin henkilökohtaisesti pitänyt termeistä: vauvakuume tai pentukuume (eläinten kohdalla).

Vinkkejä pukeutumiseen raskauden aikana? Tähän mennessä olen itse käyttänyt luovuutta virittämällä normaaleja housujani kiinni ponnarivirityksillä, jotta niistä ei ole vielä joutunut kokonaan luopumaan. Olen hommannut muutamat paksut äitiyssukkahousut, jotka ovat supermukavat päällä tähän vuodenaikaan esim. neulemekkojen kanssa. Lisäksi olen ostanut Spanx-merkiltä äitiyspuolelta tekonahkaleggingsit, jotka tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä koko talven!

Milloin ja miten kerroitte raskaudesta perheelle ja ystäville? Itse kerroin parille ystävälleni sekä osalle perheestä heti, mutta myös muillekin läheisimmille melko nopeasti aina sitä mukaan, kun näin heitä tai puhuimme puhelimessa tms…

Mikä raskauden aikana on yllättänyt/ollut täysin erilaista kuin kuvittelit? En olisi ikinä uskonut, että aika menisi raskaana ollessa näin nopeasti. Olisin ennemmin olettanut, että aika vain matelisi eteenpäin, mutta ainakin tämä ensimmäinen puolikas on hujahtanut hirveällä vauhdilla!

Kuinka monta lasta haluaisitte? Tähän emme kumpikaan osaa tässä vaiheessa vastata mitään. Kunhan nyt ensin saamme tämän yhden turvallisesti maailmaan!

Onko ollut mitään komplikaatioita raskaudessa? Onko kaikki mennyt hyvin? Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin ja toivotaan, että näin myös jatkossa! ♥

 

Kiitos vielä kaikille kysymyksistä!

 

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply