Browsing Category

Viihde & kulttuuri

VINKIT ONNISTUNEESEEN LEFFAILTAAN + ARVONTA

huhtikuu 5, 2019

Kaupallinen yhteistyö: Viaplay

Viikonloppu on taas täällä ja se tarkoittaa yleensä ainakin yhtä kunnon leffailtaa. Viaplayn parissa hurahtaa muutenkin meidän perheessä viikottain rutkasti aikaa ja lähestulkoon joka ilta tulee kulutettua kyseisen palvelun tarjontaa – itse katson lähinnä sarjoja ja leffoja, mutta myös urheilupuoli on meidän taloudessa toisen osapuolen ansiosta isossa roolissa. Olemme mieheni kanssa molemmat yrittäjiä ja monesti hommat lipsuvat siihen, että teemme työhommia vielä ihan liian myöhään iltaisin. Viaplayn  äärellä rentoutuminen on hyvä keino lopulta jättää kaikki työhommat taka-alalle ja valmistautua nukkumaanmenoon!

Me ollaankin tänä viikonloppuna poikkeuksellisesti kaksistaan kotona Jeti-koiran kanssa ja veikkaanpa, että leffailta tulee itselleni enemmän kuin tarpeeseen tämän todella hektisen viikon jälkeen. Minusta tuntuu, että olen käynyt koko viikon jotenkin aivan ylikierroksilla ja työhommiin liittyvät asiat tuntuvat pyörivän mielessä 24/7. Uskoisin, että hyvään leffaan syventyminen saisi loistavasti ajatuksia muualle ja työnnettyä muut asiat hetkeksi sivuun. Eipä tarvitse myöskään tänä viikonloppuna etsiä kompromissia leffavalintojen välillä, kun voin valita juuri sitä, mitä itseni huvittaa!

Viaplaysta löytyy onneksi ihan älytön määrä hyviä leffoja ja uskoisin, että omaan fiilikseeni sopisi nyt parhaiten joku rauhallinen, mutta kuitenkin mielenkiintoinen draama, joka onnistuisi imaisemaan minut täysin maailmaansa. Syvällisemmät draama -elokuvat ovat muutenkin ehdottomasti omia suosikkejani ja tässä omat lempparini Viaplayn valikoimasta:

Wonder

Leffa perustuu samannimiseen romaaniin ja se kertoo 10-vuotiaasta Auggie -nimisestä pojasta, joka on monella tapaa hyvin erityinen. Auggie kulkee ihmisten ilmoilla avaruuskypärään sonnustautuneena, sillä hänen kasvoissaan on synnynnäinen geneettinen sairaus, jonka ansiosta hänen kasvonsa ovat poikkeavat. Auggien tarina herätti itsessäni suuria tunteita sekä ajatuksia. Kyynelkanavat ovat todella koetuksella!

Call Me By Your Name

Äärimmäisen mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava tarina nuoresta Eliosta, joka tapaa perheensä omistamassa majatalossa karismaattisen Oliverin. Heidän suhteensa kehittyy hitaasti, mutta varmasti, kun tunteet ottavat vallan. Leffa on myös kuvattu alusta loppuun uskomattoman kauniissa maisemissa!

Stronger

Nuori mies menettää molemmat jalkansa Bostonin maratonin pommi-iskussa. Hänestä tulee yksi tapahtuman tärkeimmistä silminnäkijöistä ja koko kaupunki seuraa hänen toipumistaan. Tahtomattaan yhtäkkiä julkisuuteen joutuneen miehen maailma on monella tapaa koetuksella myös yksityiselämän puolella!

Aviator

Viiden Oscarin elämäkerta ja draamaelokuva kertoo lentäjä, insinööri ja elokuvatuottaja Howard Hughesintarinan 1920-luvun lopusta 1940-luvulle. Hughesin elämää varjosti mielisairaus, joka koitui lopulta miehen tuhoksi. Erittäin mukaansa tempaava mielenkiintoinen tarina!

Dear John (Haikein terveisin)

Tämä Channing Tatumin ja Amanda Seyfriedin tähdittämä elokuva jakaa varmasti mielipiteitä, mutta sanokaa mitä sanotte, niin tämä on yksi ikuisuussuosikeistani. Erikoisjoukkoihin kuuluvat sotilas John viettää lomaansa Charlestonissa ja tapaa Savannahin, myös lomalla olevan opiskelijan. Viikon aikana pari rakastuu, mutta pian kuitenkin koitta Johnin aika palata takaisin armeijaan, mutta tarina jatkuu..

Tiesittekö, että normaalin tarjonnan lisäksi Viaplaysta löytyy myös Vuokraa & Osta -osio, josta löytyy suuri määrä melko uusiakin leffajulkaisuja.  Eniten siltä puolelta kiinnostaa tällä hetkellä suuren suosion saavuttaneet A Star Is BornBohemian Rhapsody ja lisäksi erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava BlacKkKlansman. Vuokrauspalvelua on tullut käytettyä muutamia kertoja aikaisemminkin ja taidan palata sen pariin myös tänä viikonloppuna, sillä sen verran paljon nuo edellä mainitut leffat kiinnostelevat!

Kokosin alle myös omat vinkkini onnistuneeseen leffailtaan:

– Valitse aina omaan mielentilaasi sopiva elokuva. Itse en ainakaan pitkän työviikon jälkeen jaksa keskittyä mihinkään kovin syvälliseen tai monimutkaiseen juoneen, vaan kaipaan ennemminkin jotain aivot narikkaan -viihdettä. Sunnuntai-iltaisin sen sijaan yleensä tekee mieli katsella nimenomaan näitä hieman vaativampia pätkiä!

– Jätä puhelin ihan tarkoituksella toiseen huoneeseen, että siihen saapuvat ilmoitukset eivät häiritse leffan katselua. Voin itse rehellisesti myöntää vilkuilevani puhelinta kesken leffan heti vähänkin tylsän paikan tullessa, eikä auta, vaikka puhelin olisi äänettömällä. Paha tapa, mutta uskon ja tiedän, että en ole todellakaan ainoa!

– Valitse päällesi rennoimmat vaatteet, jotka suinkin omistat. Pese myös mielellään meikit pois, jotta voi huoletta kyhnöttää sohvatyynyjä vasten ja ettei ripsarit valu poskille – liikutuksen tai hervottoman naurun seurauksena!

– Katsoitpa leffaa sitten missä tahansa, niin yritä parhaasi mukaan rakentaa ihana pehmoinen leffapesä ympärillesi – roudaa petivaatteet makuuhuoneesta olohuoneen sohvalle ja kasaa vielä kaikki kodista löytyvät tyynytkin mukaan. Tai rakenna vaikka tunnelmallinen maja!

– Valitse leffaherkut huolella: usein yritän itse valita jotain terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten vihanneksia, ruisnachoja, guacamolea ja dippejä. Välillä tekee mieli kuitenkin myös ihan niitä perinteisiäkin sipsejä, suklaata ja limua (fun fact: meikä ei pahemmin välitä irtokarkeista).

Pyöräytetään vielä lopuksi käyntiin arvonta, jossa kolmella teistä on mahdollisuus voittaa kaksi kuukautta ilmaista Leffat & Sarjat –paketin katseluaikaa Viaplayssä

Osallistu arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttikentässä, että: 

Tykkäätkö minun tapaa eniten draama -elokuvista vai mikä kategoria on eniten omaan mieleesi?

Arvonta päättyy ensi viikon perjantaina 12.4. ja tarkemmat arvonnan säännöt löydätte täältä!

 

– Janni

NETFLIXIN PARHAAT

syyskuu 4, 2016

Lupailin tällä viikolla aiemmassa postauksessa jakaa teidän kanssa omat lempparini Netflixin syövereistä ja täältä niitä nyt tulee. Teiltä sainkin jo kyseisen postauksen kommenttiboksiin kivasti vinkkejä hyvistä sarjoista ja leffoista, mutta lisää saa ehdottomasti laittaa tämänkin postauksen kommenttiosioon. Syksy lähestyy ja olisi mahtavaa löytää pimeneviin iltoihin jotan uutta katseltavaa!

DSC_0264

Leffat

Hachiko

Tarina uskollisesta ystävyydestä koiran ja omistajan välillä. Kyyneleiltä ei todennäköisesti voi välttyä!

American Sniper

American Sniper kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Chris Kylesta, joka kymmenvuotisen uransa aikana nousi Yhdysvaltain armeijan tappavimmaksitarkka-ampujaksi, se johti siihen, että Irakin kapinalliset asettivat palkkion hänestä.

Poika raidallisessa pyjamassa

Elokuva kertoo isän komennuksen takia keskitysleirin viereen muuttaneesta natsiupseerin perheestä, lähinnä kahdeksanvuotiaan pojan näkökulmasta.

Alastomana susien parissa

Vangit suojelevat keskitysleirille salaa tuotua orpopoikaa, mutta natsivartijat huomaavat pian, mitä on tekeillä.

Palm Trees in the Snow

Nuori nainen löytää kiehtovan vihjeen vanhasta kirjeestä. Hän lähtee trooppiselle plantaasille kaivamaan esiin sukupolvien salaisuudet.

The Bucket List

Miljonääri Edward Cole ja autonkorjaaja Carter Chambers saavat kuulla sairastuneensa syöpään. Sairaalan vuodeosastolla he keksivät tehdä ”lusikkalistan”, johon he kirjoittavat kaikki asiat, jotka he haluaisivat tehdä ennen kuin ”heittävät lusikan nurkkaan” eli kuolevat.

Kite Runner

Vuosia Californiassa viettänyt Amir palaa kotiseudullee Afganistaniin, kun hänen vanhan parhaan ystävänsä Hassanin poika on isänsä kuoltua ongelmissa. Tarina kertoo rikkaasta perheestä tulevan pojan ja tämän isän palvelijan samanikäisen pojan ystävyydestä.

The Fighter

Tositapahtumiin pohjautuva elokuvan kertoo kahden ammattinyrkkeilijäveljeksen sekä heidän perheensä tarinan.

Koskemattomat

Onnettomuudessa neliraajahalvaantunut miljonääri on palkkaamassa henkilökohtaista avustajaa. Työ on raskasta ja työntekijät vaihtuvat usein. Slummissa asuva mies kiertää työhaastatteluissa saadakseen työnantajilta allekirjoituksia todistaakseen, että on hakenut työtä ja siten oikeutettutyöttömyyskorvaukseen. Hän vain käy työhaastatteluissa puhumassa suunsa puhtaaksi hankkiakseen allekirjoituksen, mutta Philippe päättää palkata hänet koeajalle, koska asenne tekee häneen vaikutuksen.

The Lincoln Lawyer

Amerikkalainen nopeatempoinen oikeusdraama, jonka tarina vie päähenkilön oikeussalista myös henkilökohtaiselle tasolle.

What Maisie Knew

Maisie on kuusivuotias hurmaava ja eloisa tyttö, joka joutuu suunnistamaan vanhempiensa katkeran huoltajuuskiistan kaaoksessa. Ikääntynyt rokkitähtiäiti ja taidekauppiasisä ovat liian kiinnostuneita itsestään huomatakseen oman kyvyttömyytensä vanhempina.

Tallulah

Elokuva kertoo nuoresta juurettomasta Lu-nimisestä naisesta, joka asuu pakettiautossa kädestä suuhun -elämää. Lu pelastaa hetken mielijohteesta taaperon välinpitämättömältä äidiltä ja joutuu kääntymään ainoan tuntemansa vastuuntuntoisen aikuisen, Margon, puoleen.

Sarjat

Modern Family

Superhauskassa komediasarjassa seurataan vaatekaappialalla menestyneen Jay Pritchettin ja hänen kahden aikuisen lapsensa, Clairen ja Mitchellin elämää kaikkine hauskoine tapahtumineen.

Orange is the New Black

Sarja kertoo naisvankilan arjesta. Sarjan päähenkilö Piper Chapman tuomitaan nuoruudenrötöksestä 15 kuukaudeksi naisten valtionvankilaan. Piper oli salakuljettanut huumerahoja entiselle tyttöystävälleen Alex Vauselle kymmenen vuotta aiemmin. Nyt hän joutuu jättämään taakseen ihanan sulhasen ja kivan elämän.

Silta

Sarjan kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella ruotsalainen lääninrikospoliisi Saga Norén ja tanskalainen rikospoliisi Martin Rohde tutkivat rikoksia, joiden uhrit löydetään Juutinrauman sillalta Ruotsin ja Tanskan rajalta. Käynnistyy sarja murhia, joiden taustalla näyttää olevan yhteiskunnallisia vaikuttimia.

Luther

Sarjan päähenkilö on lontoolainen poliisi John Luther (Elba). Sarjassa keskitytään Lutherin työhön rikospoliisina sekä hänen yksityiselämäänsä. Tapahtumat sijoittuvat Lontooseen.

Toisen kanssa

Suomalainen sarja kertoo pariskunnasta, Saarasta ja Toukosta, jotka ovat pitkään yrittäneet saada lasta. Merkittävässä osassa sarjassa on myös Saaran työ lastensuojelun sosiaalityöntekijänä.

O.C.

Nostalgiaa! O.C. on yhdysvaltalainen teinidraamasarja, joka kertoo Orangen piirikunnan, Kaliforniassa sijaitsevan Newport Beachin hienostoalueen teinien ja heidän vanhempiensa elämästä.

The Fosters

Epätavallisessa draamasarjassa seurataan elämää lesboparin perheessä, jonka lapsikatraaseen kuuluu omia, adoptoituja ja kasvattilapsia kaikissa sateenkaaren väreissä.

Gossip Girl

Draamasarjassa seurataan teini-ikäisen ystäväjoukon elämää New Yorkin varakkaassa Upper East Sidessa.

DSC_0263

Siinä muutamia omia lemppareitani. Nyt haastan teidät kaikki kertomaan omat Netflix -vinkkinne kommenttiboksissa!

♥ Janni

FLOW LOOK – 1ST DAY

elokuu 14, 2016

Flowhun puheutuminen on ollut tänä vuonna normaalia haastavampaa. Olen sanonut viikonlopun aikana moneen otteeseen, että mulla on tainnut olla ennen hiton hyvä tuuri, kun kaikilla käymilläni festareilla on aina ollut aurinkoinen ja hyvä sää. Nyt viikonlopulle oli ennustettu aika kehnoa ja koleaa keliä, mutta siitä stressaaminen on osoittautunut täysin turhaksi. Toki mestoilla on ollut hieman normaalia viileämpää, mutta palella ei ole tarvinut ja yhtäkään sadepisaraa ei olla saatu festarialueella päällemme. Paljain säärin on pärännyt hyvin, kunhan yläosaan on pystynyt illan viiletessä lisäämään kerroksia. Flow on ollut tähän asti I-H-A-N-A ja tänään illalla koittaa vielä festarin odotetuin kohokohta eli tietysti Sia.

Tässä oma perjantainen Flow -lookini, johon lisäsin nahkarotsin vielä auringon laskettua.

DSC_2609 DSC_2603 DSC_2659 DSC_2619 DSC_2670 DSC_2635

takki Zalando here // mekko Sisustus Ometta // kengät Zalando here // koru Zalando here

Tänään tulee varmasti otettua koko päivä iisisti himassa ja vasta illemmalla suuntaan sitten taas kohti Suvilahtea!

Kuvat: Sara Vanninen

♥ Janni