ENSIMMÄINEN KUUKAUSI VAUVAN KANSSA

29 huhtikuun, 2020

En voi uskoa, että meidän vauvan syntymästä on jo paria päivää vaille viisi viikkoa. Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on siis takana ja tässä kohtaa on varmasti hyvä vähän päivitellä kuulumisia ja kertoa, että miten meillä on mennyt!

Kaiken kaikkiaan meillä on mennyt todella hyvin ja meidän vauva on edelleen ollut rauhallinen sekä tyytyväinen tapaus. Tämä varmasti johtuu isolta osin siitä, ettei hän ole pahemmin joutunut kärsimään vatsavaivoista, jotka monia vauvoja ensimmäisinä kuukausina kiusaavat. Tottakai meidänkin tytön vatsassa välillä vääntää, mutta se tuntuu menevän aina todella nopeasti ohi. Vauvalla on myös siinä mielessä hyvät oltavat, että hänen isänsä on ammatiltaan osteopaatti ja täällä kotona on heti hoitoa tarjolla, mikäli vatsassa kiertää. Tyttö tuntuu nauttivan osteopatiasta silminnähden ja rentoutuu hoidon aikana ihanasti.

Vauva syö hyvin ja sitä myötä myös kasvua on tullut hienosti. Meillä oli eilen neuvola sekä lääkärintarkastus ja tyttö painaa jo noin 5300g ja on 57cm pitkä. Hän on todella ”jäntevä” vauva ja kannattelee päätään jo hienosti. Imetys on edelleen sujunut hyvin ja vauvalla on kerennyt tässä kuukauden aikana olla yksi niin sanottu tiheän imun kausi, jolloin hän tuntui olevan rinnalla suurin piirtein aina hereillä ollessaan. Nyt tuo tilanne on tasaantunut, mutta näitä kausia taitaa olla vielä edessä useampia. Minua on yllättänyt, ettei meidän vauva pulauttele oikeastaan ollenkaan. Olen ollut nimittäin siinä uskossa, että kaikki vauvat tekevät niin. Hän herää yön aikana syömään pariin otteeseen noin 3-4 tunnin välein, joten ollaan saatu aika hyvin nukuttuakin koko porukka.

Tyttö on jo nyt kuukauden isässä kehittynyt ihan valtavasti ja on aivan erilainen kuin silloin sairaalasta kotiin tullessamme. Hän viihtyy välillä hereillä pidempiäkin pätkiä ja on alkanut erityisesti viime päivinä tarkkailemaan kovasti ympäristöään. Viikonloppuna hän näytti meille myös ensimmäiset hymynsä, enkä kyllä tiedä mitään söpömpää. Hän tuntuu nauttivan vedestä ja ollaankin kylvetty joka toinen päivä sekä käyty pari kertaa yhdessä suihkussa, joka tuntui olevan ehkä jopa enemmän hänen (sekä myös minunkin) mieleen. Muuten tyttö on tosiaan rauhallinen tapaus, mutta jos hän joutuu odottamaan ruokaansa, niin sen kyllä varmaan naapurimmekin kuulevat. 😁

Oma palautumiseni on edennyt myös hyvää vauhtia ja olen äärimmäisen kiitollinen, että olen voinut koko ajan niin hyvin. Kuten aikaisemminkin sanottu, niin olin varautunut monien kertomusten perusteella niin paljon pahempaan, että en ole voinut olla kuin tyytyväinen tähän tilaan. Jo jonkin aikaa fiilikseni on ollut fyysisesti ihan normaali, vaikka edelleen onkin hyvä ottaa rauhallisesti ainakin jälkitarkastukseen asti, joka minulla on kolmen viikon päästä. Otin synnytyksen aikana aika paljonkin osumaa ja minua ”parsittiin kasaan” yli tunnin ajan. Siinä vaiheessa mietin, että milloinkohan tästä oikein tokenee, mutta pelkäsin aivan turhaan. Haavat paranivat tosi nopeasti, enkä ole pahemmin joutunut kärsimään kivuista. Toki söin ensimmäisen reilun viikon ajan särkylääkkeitä, mutta repeymät sekä eppari eivät välttämättä kuitenkaan tarkoita viikkojen kärsimystä, joillaista itse pelkäsin. Vatsalihaksissa tuntuu vielä hieman erkaumaa, mutta niidenkin tilanne on edistynyt koko ajan pikkuhiljaa, joten tämänkin suhteen olen optimistinen. Lantionpohja vaatii varmasti treeniä ja sen suhteen olisikin hyvä ottaa pian itseään niskasta kiinni.

Ainoa ahdistusta ja huonoa fiilistä aiheuttanut juttu tässä uudessa elämäntilanteessa on ollut tämä muun maailman tilanne nyt samaan aikaan. Jossain pari viikkoa sitten koin pienen parin päivän ”meltdownin” tämän ansiosta ja pari päivää fiilis oli todella maissa. Iski vaan ihan valtava ahdistus sen suhteen, että emme ole päässeet näkemään ystäviä tai perhettä ja jakamaan tätä elämämme suurinta muutosta läheistemme kanssa. Vauva kasvaa koko ajan kovaa vauhtia ja olisi vaan niin mahtavaa päästä jo esittelemään hänet kaikille elämässämme oleville huikeille tyypeille. Asiasta puhuminen on kuitenkin auttanut, kuten aina ja nyt on taas jo pidemmän aikaa menty paremmilla fiiliksillä. Tokihan meillä on täällä kaikki hyvin ja olemme koko perhe pysyneet onneksi terveinä, mutta kyllä Korona aiheuttaa jokaiselle henkilökohtaisesti omat haasteensa ja niistä on mielestäni ihan oikeutettua kokea ahdistusta. Toivottavasti elämä pian alkaisi asteittain normalisoitumaan!

Mitä teille kuuluu ja miten olette jakselleet tämän poikkeustilan keskellä?

 

– Janni

SYNNYTYKSEN KÄYNNISTYS

27 huhtikuun, 2020

Synnytyskertomukseni jakaminen on hieman viivästynyt, sillä olen koko ajan odottanut, että saisimme podiäänitykset käyntiin tauon jälkeen ja pääsisin aihetta avaamaan myös siellä. Olemme jo saaneet etä-äänityslaitteet, mutta niiden käyttöönotto tuntuu viivästyvän nyt sen verran paljon, että aion nyt aloittaa tämän synnytyskokemuksen läpikäymisen täällä blogin puolella. Tarina on kokonaisuudessaan niin pitkä, että koin parhaaksi jakaa sen kahteen osaan. Kuten otsikko jo kertoo, niin ensin käydään läpi synnytyksen ennenaikainen käynnistysprosessi sekä miten siihen päädyttiin ja toisessa postauksessa sitten itse synnytys.

Varoituksen sana heti alkuun: tämä postaus on pitkä kuin nälkävuosi, mutta niin tuntui olevan myös itse käynnistysprosessi. Oli itsellenikin aika terapeuttista käydä nämä tapahtumat läpi tätä kirjoittaessa!

Koko stoori alkaa oikeastaan viimeiseltä neuvolalääkärikäynniltä, joka minulla oli raskausviikolla 36+3. Siellä huomattiin SF-mittani hypänneen parilla viimeisellä mittauskerralla yläkäyrille. Sen perusteella neuvolalääkäri laittoi minulle lähetteen äitiyspoliklinikalle synnytystapa-arvioon, koska SF-mittojen perusteella oli syytä epäillä isokokoista vauvaa. Tätä varten yllätyksekseni minun piti mennä uudelleen myös sokerirasitustestiin, vaikka olin jo aikaisemmin sieltä selvinnyt ”puhtain paperein”. Varasin labra-ajan jo seuraavalle päivälle ja siellä sitten kolmesta mittauksesta se viimeinen jäi hieman viitearvon yläpuolelle. Tämän vuoksi minulla todettiin raskausajan diabetes vain reilu paria viikkoa ennen laskettua aikaa. Jäljellä olevan ajan lyhyydestä huolimatta sain neuvolasta laitteet sokereiden mittaukseen. Mittailin loppuraskauden ajan arvoja ja ne sitten kummasti pysyivätkin koko ajan viitearvoissa, vaikka en muuttanut ruokavaliotani suuntaan tai toiseen juuri ollenkaan.

Minulle laitettiin siis lähete neuvolasta julkisen puolen synnytystapa-arvioon, mutta tuon sokeritestin tuloksien jälkeen varasin yksityiseltä gyneltä ajan heti seuraavalle päivälle. Varasin ajan, koska vauvan koko mietitytti minua sen verran paljon, enkä jaksanut odotella, että milloin julkisen puolen kutsu kolahtaa postista. Yksityisellä lääkärikäynnillä minua vastassa oli aivan ihana synnytyksiin erikoistunut gynekologi, jonka kanssa jo pelkkä juttelu sai mieleni rauhoittumaan. Mainittakoon, että olin koko raskausajan jotenkin itse veikannut, että vauva saattaisi olla melko isokokoinen ja se oli oikeastaan ainoa isompi huolenaiheeni, josta olimme useampaan otteeseen neuvolassakin jutelleet. Tuolloin oli meneillään rv36+5 ja vauva arvioitiin ultraäänellä jo silloin 3,6 kiloiseksi. Jo tuolla yksityisellä käynnillä lääkäri väläytti minulle ennenaikaisen käynnistyksen mahdollisuutta, mutta jäätiin toki odottelemaan sitä julkisen puolen aikaa.

Viikon päästä sitten koitti tuo julkisen puolen lääkäriaika, jolloin vauvan painoarvioksi ultraäänen perusteella arvioitiin jo 3,9 kg (rv37+5). Lääkäri oli sitä mieltä, että synnytys kannattaisi käynnistää seuraavalla viikolla, mutta minunkin ”mielipidettäni” kuunneltiin. Toki luotin kuitenkin tässä kohtaa ammattilaisen näkemykseen, enkä tietenkään alkanut väittää vastaan. Lääkäri soitti vielä Porvoon äitiyspolilta Kotkan synnärille, jonka olin valinnut synnytyssairaalakseni ja siellä puhelimen päässä lääkäri oli käynnistyksestä samaa mieltä. Tuolloin elettiin torstaita ja minulle varattiin aika Porvoon äitiyspolille ballongin asennukseen seuraavan viikon maanantaille. Tässä kohtaa alkoi jännittää aivan pirusti ja mainittakoon vielä se, että tuolloin kohdunsuu oli vielä täysin kiinni sekä kohdunkaulakanava oli lähes täysimittainen ja vain hieman pehmentynyt. Toisin sanoen ei siis vielä merkkiäkään lähestyvästä synntyksestä. Koko raskausajan olin toivonut, että synnytys käynnistyisi omia aikojaan luonnollisesti ilman käynnistystä, mutta tähän tilanteeseen oli sopeuduttava. Viikonloppu meni aika jännittyneissä fiiliksissä ja yritin (suurimmaksi osaksi läpällä) kokeilla erilaisia keinoja, jolla synnytyksen voisi saada luonnollisesti käynnistymään. En kuitenkaan saanut aikaiseksi supistuksen supistusta 😁. Keskityin myös henkisesti valmistautumaan edessä olevaan käynnistykseen ja pakkailin sairaalakassia valmiiksi.

Maanantaina (rv38+3) minulla oli aika ballongin asennukseen puolenpäivän maissa. Kyseinen operaatio on normaalisti helppo, nopea sekä kivuton, mutta minun kohdallani meni hieman toisin. Kohdunsuu oli edelleen maanantaina niin epäkypsä, ettei ballonkia meinattu saada asennettua lainkaan. Kaksi eri lääkäriä yrittivät laittaa sitä ja suoraan sanoen homma oli melkoista runnommista, mikä tuntui äärimmäisen epämukavalta sekä kivuliaalta. Hikoilin siinä pedillä ja mietin, että hyvä totutella tähän kipuun tulevaa synnytystä ajatellen… 😁Lopulta, kun ballonki saatiin paikoilleen, niin meinasin pyörtyä pystyyn noustessani ja minut talutettiin takaisin pedille kylkimakuulle. Tuon operaation jälkeen minun piti jäädä vielä puoleksi tunniksi ”käyrille” eli vatsani päältä otettiin vauvan sykekäyrää ja supistuskäyrää. Supistukset alkoivat oikeastaan heti ballongin asennuksen jälkeen ja vaikka ne olivat vielä todella mietoja, niin nyt tunsin ensimmäistä kertaa, että millaisia supistukset ovat. Pääsin siis ballongin kanssa kotiin vielä ja supistukset jatkuivat epäsäännöllisinä oikeastaan iltaan asti, kunnes loppuivat kuin seinään. Yöllä kävin vessassa noin kolmen aikoihin ja samalla reissulla ballonki sitten toivotusti irtosi. Menin suihkuun ja sen jälkeen soitin Kotkan synnärille, kuten minua oli ohjeistettu. Sieltä kätilö neuvoi, että nukkuisin vielä kotona aamuun asti ja tulisin sitten aamulla sairaalalle, mikäli tilanne pysyisi ennallaan (supistuksia ei ollut tullut illan jälkeen).

Aamulla fiilikset eivät olleet parhaasta päästä, sillä olin kovasti toivonut, että ballonki olisi käynnistänyt synnytyksen, kuten parhaassa tapauksessa olisi voinut käydä. Jännitti ja pelotti myös siitä syystä, että jouduin aamulla menemään sairaalaan yksin, sillä jo tuolloin oli Koronan takia linjaus, että Joonas pääsi mukaan vasta synnytyksen aktiiviseen vaiheeseen. Itkin keittiön pöydän ääressä ja söin väkisin aamupalaa, vaikka ruokahalu oli tipotiessään ja ahdisti. Joonas lähti viemään minua Kotkaan sairaalaan, jossa minut otti vastaan aivan ihana hoitaja ja jäin odottamaan lääkärin tapaamista. Tuossa kohtaa fiilis oli jo hieman parempi ja lääkärin tekemän sisätutkimuksen mukaan ballonki oli tehnyt tehtävänsä siltä osin, että kohdunsuu oli auennut 3cm. Kohdunkaulaa oli kuitenkin vielä sen verran paljon jäljellä, että minut ohjattiin vuodeosastolle ja synnytyksen käynnistämistä jatkettiin kohdunkaulaa kypsyttävän cytotec-lääkkeen voimin. Kerkesin päivän aikana saamaan kolme annosta lääkettä, jotka saivat aikaan kuukautiskipua muistuttavan tunteen alavastaan sekä -selkään, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Yöllä en saanut nukuttua, kun vatsaan sekä selkään jomotti ja pyörin sängyssä sekä välillä laahustin pitkin osaston käytäviä. Kateellisena seurasin sivusta, kun kahdella muulla naisella synnytys käynnistyi yön aikana ja heitä vietiin alakertaan synnytyssaliin. 😁

Seuraavana aamuna tehtiin lääkärin toimesta sisätutkimus, joka osoitti, ettei eiliseen nähden ollut juurikaan tullut edistystä ja cytotec-lääkkeellä jatkettiin heti aamusta. Oma fiilikseni oli äärimmäisen turhautunut, vaikka olinkin varautunut etukäteen, että käynnistys saattaisi viedä aikaa. Tuntui siltä, että omaa kehoani yritetään väkisin pakottaa johonkin, mihin se ei ollut vielä lainkaan valmis. Tämän vuoksi kävin vielä jututtamassa lääkäriä uudelleen ja kyseenalaistin, että oliko tämä käynnistys nyt pakollinen ja halusin asiasta hänenkin mielipiteensä, sillä kyseessä oli taas uusi lääkäri. Hän sai kuitenkin luotua minuun uskoa ja sovittiin, että katsotaan vielä tämä vuorokausi. Jos mitään ei tapahtuisin, niin sitten mahdollisesti menisin seuraavana päivänä kotiin ja otettaisi pari päivää taukoa. Näin homma pitkittyisi entisestään eikä sekään tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta, kun tämäkin lääkäri oli sitä mieltä, että käynnistys oli ehdottomasti aiheellinen. Ei auttanut kuin toivoa, että tilanne edistyisi ja synnytys käynnistyisi. Sain päivän aikana neljä annosta Cytotecia ja jokaisen lääkeannoksen välissä seurattiin vauvan hyvinvointia sykekäyrillä. Päivä meni ilman suurempia tuntemuksia ja illalla tuo kuukautiskivun kaltainen jomotus palasi kuvioihin. Olin todella turhautunut ja tihrustin itkua useaan otteeseen, kun puhuin Joonaksen kanssa puhelimessa ja äiti sekä ystävätkin yrittivät tsempata viestien välityksellä. Fiilikseeni varmasti vaikutti se, ettei sairaalaan päässyt Koronan vuoksi kukaan läheiseni käymään ja tuossa vaiheessa olin ollut jo kaksi päivää osastolla synnyttäneiden äitien sekä vauvojen keskellä. Tuntui äärimmäisen kaukaiselta ajatukselta tuossa vaiheessa, että minullakin olisi pian oma vauva sylissä. Tämä tarina kuulostaa tosi negatiiviselta, mutta tuollaiset ajatukset minulla oli sillä hetkellä, vaikka nyt jälkeenpäin fiilis kaikesta onkin positiivinen.

Toisena yönä selän ja vatsan jomotuksen lisäksi aloin tuntea todella mietoja sekä epäsäännöllisiä supistuksia, jotka pitivät minut valveilla. Kävelin taas pitkin osaston käytävää yöllä ja välillä yritin löytää sängyssä hyvää asentoa. Jossain puolenyön jälkeen kävin pyytämässä hoitajalta Panadolia sekä lämpötyynyn, josta oli ollut apua edellisenä yönä. Samalla hoitaja otti minut käyrille kertoessani epäsännöllisistä supistuksista, jotka tosin tuntuivat laantuvan aina, kun nousin sängystä ylös. Sain kipulääkkeen, joka ei auttanut ollenkaan ja makuulla olo tuntui äärimmäisen epämukavalta. Jossain vaiheessa kävin pyytämässä jos saisin kokeilla toista kipulääkettä, kun nukkumisesta ei tullut mitään, mutta en uskaltanut tässä kohtaa vielä toivoa, että jotain todella olisi tekeillä. Toisen kipulääkkeen jälkeen olin torkahtanut joksikin aikaa, kunnes heräsin aamuyöllä kolmen maissa poksaukseen vatsassani. Tajusin heti, että kalvot taisivat puhjeta ja lapsivettäkin oli vuotanut hieman. Määrä oli kuitenkin sen verran pieni, että en voinut olla asiasta 100% varma. Kävin vessassa ja palasin huoneeseen ja sitten alkoivatkin säännölliset supistukset.

Kellottelin supistuksia hetken aikaa omassa rauhassani – niitä tuli heti säännöllisesti alle viiden minuutin välein ja yhden supistuksen kesto oli aina minuutin luokkaa. Tässä kohtaa aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että jotain taitaa olla tekeillä, mutta silti ajattelin, että kohta supistukset varmaan tyssäävät kuin seinään. Kävin ilmoittamassa yöhoitajalle tilanteesta ja kerroin, että lapsivettäkin ehkä tihkuu. Hän sanoi ottavansa minut käyrille heti, kun ehtii ja kysyi mikäli haluan mennä tyhjillään olevaan huoneeseen rauhassa hengittelemään. Pyysin jumppapallon mukaani ja menin rauhalliseen huoneeseen jatkamaan supistusten kellottamista, jotka olivat nyt noin tunnin verran jatkuneet säännöllisinä ja voimistuivat koko ajan. Soitin Joonakselle tässä vaiheessa, että hyvällä säkällä kohta saattaa tulla lähtö synnytyssaliin. Hoitaja tuli jonkin ajan päästä hakemaan minua käyrille. Ennen kuin kerettiin edes aloittamaan, hän huomasi supistuskipujen kovuuden ja ehdottikin käyrien sijaan ensin sisätutkimusta. En voinut uskoa korviani, kun hän ilmoitti minun olevan 4cm auki ja kohdunkaula oli hävinnyt. Sisätutkimuksen yhteydessä lapsivettäkin alkoi valua jo kunnolla. Hoitaja lähti välittömästi soittamaan alakerran synnytyssaliin ja minä soitin Joonakselle, että voi lähteä ajamaan kohti Kotkaa. Pian lähdimme hoitajan kanssa kohti synnytyssalia ja fiilis oli edelleen todella epäuskoinen. Vieläkin tulee kylmät väreet, kun mietin sitä hetkeä, kun seisottiin hissiä odottamassa ja mietin vain, että hitto en sitten lähtenytkään seuraavana aamuna kotiin!

Huhh miten pitkä stoori – iso kiitos, jos jaksoitte lukea loppuun asti. ❤️

Jatketaan tarinaa synnytyssalin puolelta mahdollisimman pian!

 

– Janni

VAUVAN ENSIMMÄISET VAATTEET

24 huhtikuun, 2020

Edellisessä postauksessa käytiin läpi, että mitkä vauvan tarvikkeet me olemme näinä ensimmäisinä viikkoina kokeneet oikeasti tarpeellisiksi. Samanlaista postausta oli toivottu myös vaatteiden osalta, joten nyt paneudutaan tarkemmin vaatepuoleen – millaiset vaatteet olemme kokeneet helpoimmaksi pukea ja kuinka paljon vaatteita olisi hyvä olla valmiina pienelle vauvalle. Pienet vauvan vaatteet ovat kyllä yksi maailman suloisimmista jutuista! ❤️

BODYT

Moni vannoo vastasyntyneen kanssa kietaisubodyjen nimeen niiden pukemisen helppouden vuoksi ja niin myös minä. Mielestäni bodyja olisi hyvä olla valmiina ainakin kokoja 50cm sekä 56cm ja molempia ehkä sellainen n. 5kpl. Bodyja saattaa likaantua erinäisistä syistä aika kovaan tahtiin, niin ei ole sitten painetta olla ihan koko ajan pesemässä, jotta vauvalle riittää vaatteita.

HOUSUT

Housujen kanssa noudattaisin samaa kaavaa kuin bodyjenkin kanssa; eli 50cm ja 56cm ja noin 5kpl kumpaankin kokoa. Housuissa kannattaa kiinnittää huomiota, ettei vyötärökuminauha ole superkireä, sillä se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vauvalle vatsavaivoja. Sellaiset leveällä resorilla varustetut pöksyt ovat ainakin mukavia!

YÖPUVUT

Haalarimallisia yöpukuja joko avoimilla kärjillä tai ”potkuhousumallia” oman mielen mukaan. Sain raskausaikana ystävältä vinkin, että kaksisuuntainen vetoketju on yöpuvuissa ihan MUST ja otinkin siitä itselleni ohjenuoran, sillä uskon hänen olevan aivan oikeassa. Kaksisuuntainen vetoketju helpottaa huomattavasti vaipanvaihtoa ja vetskari on nopeampi kuin monta erillistä pientä nappia/nepparia. Lindexillä on tosi hyviä puuvillaisia yöpukuja ja ne taitavat olla aina ”ota 3, maksa 2” -hinnalla. Kokoja: 3 x 50cm ja 3 x 56cm.

SUKAT

Vauvojen sukat eivät oikein koskaan tunnu pysyvän kunnolla jaloissa ja siksi moni varmaan suosiikin umpinaisella kärjellä varustettuja potkuhousuja ja -haalareita. Me ollaan kuitenkin huomattu, että sellaiset resorilliset lähes polviin asti ulottuvat sukat kyllä pysyvät jaloissa. Sellaiset ihan minit vauvojen sukat ovat meillä toimittaneet enemmän lapasien virkaa, kun ne eivät pysy jaloissa 30 sekuntia pidempään. Sukkia on hyvä olla ihan reilu määrä, sillä pienet sukat tuppaavat varmasti häviämäänkin helposti, eli 13-15 kokoisia sukkia olisi hyvä olla ainakin 5 paria.

HAALARIT

Potkupuvut ja collegehaalarit ovat myös käteviä pienen vauvan kanssa ja itse olen suosinut jälkimmäistä. Pehmoisia haalareita voi pitää sisäkäytössä, mutta ne ovat myös käteviä ulkona lämpimällä ilmalla tai untuvapussin sisällä/ulkovaatteiden alla. Yksiosainen asu on helppo ja nopea pukea. Näitä riittää hyvin 1-2 kpl 50cm sekä 56cm kokoja.

ULKOVAATTEET

Tämä riippuu tietenkin ihan täysin vallitsevasta vuodenajasta ja säätilasta. Me ei tietysti nyt näin keväällä ostettu vastasyntyneelle mitään toppavaatteita, vaan sen sijaan hankin merinovillahaalarin sekä vanutäytteisen collegehaalarin. Näiden sekä untuvapussin kanssa ollaan selvitty ulkoiluista hyvin. Lisäksi merinovillainen kypärämyssy, lapaset sekä villasukat ovat olleet ulkoillessa hyvät!

MATERIAALIT

Itse olen suosinut sisävaatteissa luomupuuvillaa ja kiinnittänyt erityistä huomiota materiaalien pehmeyteen, jotta vaatteet tuntuisivat mahdollisimman mukavilta pienen ihoa vasten. Ulkovaatteissa sekä -asusteissa sen sijaan merinovilla on aika lyömätön ja sitä suosin omassakin pukeutumisessani. Merinovilla lämmittää ja hengittää hyvin, eikä yleensä kutita!

Tässä ehkä sellainen hyvä starttipaketti, mutta toki sitä varmaan monilla kertyy paljon enemmänkin pieniä vaatteita. Itse olen ainakin hieman hullaantunut ihanista pienistä vaatteista ja käytettyinäkin olemme saaneet kavereilta aika paljon. Tein ennen vauvan syntymää postauksen, jossa esittelin lähes kaikki siihen mennessä hankkimistamme vauvan vaatteista ja sen voi tsekata täältä.

Millaisia vaatteita te olette suosineet vauvan ensimmäisinä viikkoina? 😊

 

– Janni