RUISSI LÄHESTYY

kesäkuu 30, 2019

Samalla kun tällä viikolla havahduin kesäkuun vetelevän viimeisiään, niin tajusin myös, että Ruisrock on jo ensi viikolla – WHAT!! En ole ollut kyseisillä festareilla kuin vain kerran aikaisemmin ja odotan ensi viikonloppua jo innolla. Meitä on lähdössä superhyvä porukka, jolla ollaan vietetty huippuhauskoja festariviikonloppuja aikaisemminkin ja lisäksi mestoilla on varmasti paaaaljon muitakin tuttuja. Ruissin artistikattaus näyttää aikaisempien vuosien tapaan ihan mahtavalta ja on niin siistiä päästä tänä vuonna itsekin paikan päälle bailaamaan, kun muutamana viime vuotena on tullut fiilisteltyä menoa kotisohvalla somen välityksellä. Kokemukseen on siis luvassa melkoinen upgreidaus! 😀

Meillä on tosiaan Ruissiin kolmen päivän liput ja olisi kiva tässä ennen perjantaita yrittää keksiä vähän inspistä festarivaatetuksen suhteen. Toisaalta fiilistelen kyllä festareilla vahvasti aina niitä perinteisiä juttuja, joten en usko pahempien vaatekriisien pääsevän yllättämään. Mukaan lähtee varmaan perinteisesti maiharit, kukkamekkoja, virkattu mekko, kasa aurinkolaseja ja muutama erilainen rotsi. Niillä pääsee jo pitkälle ja onhan meitä neljä mimmiä samassa majoituksessa ja tullaan varmasti lainailemaan toisiltamme kaikkea tarpeen mukaan viikonlopun aikana. Meillä kaikilla taitaa olla vieläpä sama kengän kokokin, niin voidaan siis periaatteessa vain läväyttää kaikkien kamppeet kämpillä samaan kasaan – sharing is caring. Tavoitteeksi asetin itselleni ainakin sen, että en nyt osta mitään uutta Ruissia varten!

Kuinka moni teistä on tulossa Ruissiin?

kauluspaita Gina Tricot // shortsit DIY // laukku Marimekko // kengät Adidas

Kuvat: Sara Vanninen

 

– Janni

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply